STT: Peruuntuuko Huuhkajien talvileiri? – ”Vastustajaa olemme metsästäneet kissojen ja koirien kanssa”
Huuhkajien perinteinen tammikuun harjoitusleiri, jossa pelataan myös harjoitusotteluita, on vaarassa peruuntua. Joukkue ei lähde Qatariin, ja muualle harjoitusvastustajia ei ole löytynyt.
– Qatariin emme mene. Espanjan Marbellassa olisi mahdollisuus pitää leiri, ja vastustajaa olemme metsästäneet kissojen ja koirien kanssa. Kolme keskustelua on auki. Varmaan viimeistään maanantaina ratkeaa, saammeko Marbellaan järkevän vastustajan, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi STT:lle.
Mikäli vastustajaa ei löydy, niin leiri jää Lahden mukaan hyvin todennäköisesti silloin pitämättä.
Viime tammikuussa Huuhkajien Qatarin leiri sai aikaan suurta kritiikkiä maan ihmisoikeustilanteen takia. Qatar järjestää MM-kisat vuonna 2022. Useat järjestöt ovat kritisoineet muun muassa stadioneiden rakentamiseen liittyviä ihmisoikeusrikkomuksia.
– Liittohallituksessa keskustelimme asiasta. Mielipiteet olivat asian suhteen aika selkeät, vaikkei varsinaista päätöstä tehty. Olen ehtinyt matkan (Bukarestin lohkoarvonta) aikana keskustella myös Riven (Markku Kanerva) kanssa. Siltä osin asia on selkeä, Lahti kertoi viitaten Qatarin poisjäämiseen Huuhkajien leirivaihtoehdoista.
Lähde: IS
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”