TPS julkaisi kaksi pelaajasopimusta – luottomies jatkaa seurassa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigaan ensi kaudeksi noussut TPS julkaisi torstai-iltana kaksi pelaajasopimusta.
TPS tiedotti Jonni Peräahon allekirjoittaneen ensi kauden kattavan sopimuksen.
25-vuotias keskikenttäpelaaja on edustanut kasvattajaseuransa edustusjoukkuetta viiden vuoden ajan. Peräaho sai viime kaudellakin mukavasti vastuuta Tommi Pikkaraisen alaisuudessa ja jatkaa Turussa myös ensi kaudella.
– Jonni on seuran monivuotinen luottopelaaja. Viime kausi oli vähän rikkonainen loukkaantumisten vuoksi, mutta päästään aloittamaan puhtaalta pöydältä. Hän on erittäin monikäyttöinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan myös eri pelipaikoilla. Jonni on väsymätön työntekijä, jonka konehuone on kunnossa ja jalat käyvät, Pikkarainen kertoi seuran julkaisemassa tiedotteessa.
Peräahon lisäksi myös Santeri Aaltonen teki TPS:n kanssa ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen. Aaltonen siirtyi turkulaisseuraan FC Hakasta.
– Santeri on minulle tuttu maalivahti jo Salon ajoilta. Spesialiteettina on todella painava jalka ja se on pelinavaamisessa se ykkösjuttu. Me tiedämme Santerin tason, hän pelasi viime kaudella Hakassa hienon kauden. Tiedän, että meillä on nyt sellainen maalivahtikaksikko, jolla on hyvä lähteä Veikkausliigaan pelaamaan, joukkueen päävalmentaja totesi tiedotteessa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa