Harvinaista herkkua – Valioliigasta palannut osui debyytissään Serie A -seuralle
Puolen vuoden ajan Valioliigan Wolverhamptonia edustanut hyökkääjä Patrick Cutrone palasi Italiaan, tällä kertaa Fiorentinan paitaan, tammikuun 10. päivänä. Debyytti Violan riveissä tapahtui viittä päivää myöhemmin Coppa Italian ottelussa Atalantaa vastaan, eikä 22-vuotias olisi paljoa enempää voinut peliltä toivoa.
Vajaamiehisenä viimeiset 20 minuuttia ottelusta pelannut Fiorentina meni jatkoon voittamalla 2-1, ja Cutrone itse onnistui maalinteossa jo 11. minuutilla.
– Tuntui mahtavalta osua heti, ja toivon pystyväni jatkamaan samaan malliin. Ottelu kerrallaan mennään, mutta omat tavoitteni ovat samat kuin joukkueen. Haluamme kehittyä, olla parhaita versioita itsestämme.
Wolverhampton-visiitti jäi lyhyeksi. Cutrone halusi kuitenkin kiittää sekä englantilaisseuraa, että hänet siihen lainannutta AC Milania mahdollisuuksistaan.
– Parhaat vastaukset kysymyksiin annetaan aina kentällä. Haluan kiittää sekä Wolvesia että Milania. Molemmat seurat antoivat minulle itseluottamusta, mutta tällaisia (siirto)tilanteita vain tulee jalkapallossa vastaan. Olen riemuissani viimeisimmästä valinnastani, ja toivon onnistuvani täällä.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi