KuPS:ssa loistanut puolustaja valioliigahuhuissa – peräti kolmen seuran listoilla
KuPS:ssa vuosina 2013 ja 2014 ihastuttanut Omar Colley on tyrkyllä entistäkin suurempiin parrasvaloihin. Guardianin mukaan gambialaisesta keskuspuolustajasta ovat kiinnostuneita peräti kolme eri valioliigaseuraa: Newcastle, West Ham ja Southampton.
Koko kolmikon puolustus on rakoillut kauden mittaan, ja nyt Sampdoriassa pelaavaa topparia pidetään yhtenä vaihtoehtona alakerran tilkkeeksi. Guardianin mukaan Colley voisi olla saatavilla 15 miljoonan punnan (n. 17,6 miljoonaa euroa) hintaan.
Transfermarkt arvioi Colleyn markkina-arvoksi seitsemän miljoonaa euroa. KuPS:llekin heruisi mahdollisesta valioliigasiirrosta kaiketi FIFA:n määrittelemiä kasvattajakorvauksia.
[readmore from=Colley-Omar]
Colley pelasi vuosina 2013 ja 2014 KuPS:ssa 58 ottelua, tehden niissä kuusi maalia. KuPS:sta gambialaisen matka jatkui ilmaissiirrolla ruotsalaiseen Djurgårdeniin ja sieltä kesällä 2016 edelleen belgialaiseen Genkiin. Genk maksoi Colleysta jo 1,7 miljoonaa euroa, ja Sampdoria kaksi vuotta myöhemmin jo 8 miljoonaa. Nyt siirtosummat ovat kenties paisumassa entisestään.
27-vuotias Colley on ollut tällä kaudella Sampdorian ehdottomia luottopelaajia. Colley on ollut avauskokoonpanossa 17 ottelussa 19 mahdollisesta, ja pelannut kaikissa näissä täydet peliminuutit.
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”