Maali vai ei? Legendaarisessa MM-finaalissa Wembleyllä torjunut maalivahti on kuollut
Kuva: Getty Images
Yksi 1960-luvun parhaista pelaajista omalla pelipaikallaan, maalivahti Hans Tilkowski on kuollut. Tilkowski menehtyi sunnuntaina pitkällisen sairauden uuvuttamana 84 vuoden iässä.
Dortmundissa syntynyt ja myös Borussia Dortmundia edustanut Tilkowski debytoi Länsi-Saksan A-maajoukkueessa vuonna 1958, pian Ruotsissa pelattujen MM-kisojen jälkeen. Seuranneiden yhdeksän vuoden aikana hän pelasi kaikkiaan 39 A-maaottelua, ollen siihen aikaan Länsi-Saksan eniten maaotteluita pelannut maalivahti.
Vaikka Tilkowski oli mukana kaksissakin MM-kisoissa, muistetaan hänet parhaiten yhdestä nimenomaisesta ottelusta. Hän nimittäin vartioi Länsi-Saksan maalia Wembleyllä pelatussa vuoden 1966 MM-loppuottelussa. Aikana, jolloin ”Haukansilmä” ja muu maaliviivateknologia, VAR:sta puhumattakaan, oli vielä kaukaista utopiaa.
Englanti voitti tuolloin historiansa ainoan maailmanmestaruuden, mutta vuosikausien ajan spekuloitiin siitä, oliko Geoff Hurstin laukaus maali vai ei. Tilkowski sai nähdä, kuinka Hurstin maalin läheltä ampuma osui ylärimaan, ja pomppasi sitten takaisin kentälle joko viivalta tai viivan takaa. Tänä päivänä konsensus on, että viivan päältä, ja Hurstin maalia pidetäänkin futishistorian tunnetuimpana ”haamumaalina”. Maali kuitenkin hyväksyttiin, ja Englanti oli mestari.
German goaltender Hans Tilkowski has passed at 84. Tilkowski will always be famous for "allowing" the most famous phantom-goal in the history of football, 1966 at Wembley. The ball did not cross the line. England won 4-2.
Very sad to receive a call earlier to let me know that Germany's goalkeeper from 66 World Cup, Hans Tilkowski, has died. Terrific player for his club, Borussia Dortmund, and country and a very fine man, I very much enjoyed the time we spent together over the years.
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”

