Näkökulma: Farssi vailla vastauksia – Veikkausliigan tulisi avata, miksi toisten toiveita kuunnellaan ja toisten ei
Kuva: Juha Tamminen
On jälleen se päivä vuodesta, kun Veikkausliigan otteluohjelma nousee sosiaalisen median kanavissa polttavaksi puheenaiheeksi. Otteluohjelma on vähemmän yllättäen saanut runsaasti kritiikkiä, mutta toisaalta Veikkausliiga ei myöskään ole tehnyt kritiikin rauhoittamiseksi yhtään mitään.
En lähde tässä kirjoituksessa kommentoimaan kovin tarkkaan otteluohjelman mielenkiintoisia käänteitä. Fakta on kuitenkin se, että otteluohjelmassa on ongelmia, joihin liiga ei anna minkäänlaisia vastauksia. Tiedossa on myös se, että jokainen seura on saanut toivoa kotipeleilleen mieluisinta viikonpäivää.
TPS toivoi esimerkiksi perjantaita kotipelipäiväkseen. SJK:n toiveissa oli pelata mahdollisimman monta kotipeliä lauantaisin. TPS ei saanut perjantaille yhtäkään kotiottelua. SJK sai lauantaille yhdeksän kotiottelua. Tämä on kuvaava esimerkki siitä, ettei otteluohjelman laatimisessa nallekarkkeja ole todellakaan jaettu tasan.
Eikä välttämättä pidäkään jakaa. Kilpaurheilussa nallekarkit harvemmin menevät tasan.
On kuitenkin perin mielenkiintoista, että jotkut saavat ja jotkut eivät. Ja tässä tullaan ongelman ytimeen. Kuka tekee lopullisen päätöksen siitä, kenelle annetaan kotipelejä toivepäivälle ja millä perustein nämä päätökset tehdään?
Yksi liigan valovoimaisimmista tähdistä kommentoi Twitterissä, että joka päivä pitää herätessään tarkastaa almanakasta, onko pelipäivä.Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kommentoi liigan tiedotteessa otteluohjelmaa muutamalla sitaatilla, joista yksikään ei kuitenkaan avannut tätä otteluohjelman laatimisprosessia. Nyt jää täysin arvailujen varaan miten on päädytty tilanteeseen, jossa TPS:n markkinoinnista vastaava henkilö ihmettelee Twitterissä sitä, miksi nousijaseura pelaa kaikkina muina päivinä kuin perjantaina, jota seura nimenomaan toivoi. Marjamaa on usein korostanut haastatteluissa, että seurat tekevät päätökset, ja hän on vain toteuttamassa seurojen tahtoa. Näin varmasti on, mutta miksi seurojen ja liigan ulosanti on niin pahasti ristiriidassa? Mikäli kaikki toimijat olisivat edes lähellä samaa sivua, ei nyt nähtyjä ulostuloja pitäisi syntyä sosiaalisen median syövereissä. Yksi liigan valovoimaisimmista tähdistä kommentoi Twitterissä, että joka päivä pitää herätessään tarkastaa almanakasta, onko pelipäivä. Toisen seuran työntekijä hehkuttaa sunnuntain olevan loistava kotipelipäivä. Ja kolmas seuratyöntekijä harmittelee lehdessä, ettei kotistadionin kannattajakatsomo ole välttämättä käytössä Stadin derbyssä. Ota tästä nyt sitten selvää. Samaan aikaan liiga puhuu ohjelmasta, jonka seurat ovat yhdessä laatineet. [readmore from=Veikkausliiga] Jonkun pitäisi nyt astua esiin ja kertoa täsmällisesti se, miten tämä otteluohjelma on laadittu. Kenen toiveita on kuunneltu ja miksi? Miksi joidenkin seurojen toiveita ei ole täytetty alkuunkaan? Aivan liikaa kysymyksiä, joihin ei tällä hetkellä kukaan vastaa. P.S. Tänä vuonna runkosarjan päätöskierroksella kaikki pelit pelataan samaan aikaan. Eteenpäin on menty!
LUE MYÖS:
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta