Veikkausliigapelaajan aivolisäkkeestä löydettiin toissa vuonna kasvain – ura tauolle: ”Kyllä tässä on kroppakin muuttunut aika lailla”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerhon keskikenttäpelaaja ja oma kasvatti Jesse Sarajärvi ottaa aikalisän ammattilaisjalkapallosta. Päätöksen taustalla on halu saattaa opinnot Vaasan yliopiston kauppakorkeakoulussa loppuun, mutta myös vakavat terveydelliset huolet, joista ei ole aiemmin kerrottu julkisuuteen.
Sarajärven, 24, aivolisäkkeestä löydettiin kesällä 2018 kasvain, joka on sittemmin saatu hallintaan. Oireet alkoivat näkyä armeijan jälkeisellä kaudella 2016, kun hänen palautumisensa kanssa huomattiin olevan isoja ongelmia. Sarajärvi oli kaiken datan mukaan huippukunnossa, mutta hän ei palautunut harjoituksista tai otteluista normaaliin tapaan. Vaikka asiaa tutkittiin pitkään, saatiin siihen vastaus vasta kesällä 2018.
Hänellä havaittiin aivolisäkkeen kasvain, jonka vaikutukset palautumiseen olivat ilmeisiä. Kasvaimen hoito aloitettiin välittömästi ja nykyään Sarajärvi voi SJK:n tiedotteen mukaan ”paremmin kuin koskaan”. Jatkuva lääkehoito vaatii kuitenkin veronsa. Näin ollen Sarajärvi haluaa kohdentaa työmoraalinsa toistaiseksi koulun penkille.
– Olen tässä jo monta vuotta tehnyt töitä jalkapallon eteen ja elämä on ollut silleen raskasta oireiden vuoksi. Se oli aika vaikeaa, kun ei meinannut jaksaa tehdä mitään. Sitä tuli treeneistä kotiin ja oli ihan väsyksissä. Se kasvain aivolisäkkeessä tuottaa maitohormonia, joka sitten taas vetää testosteronitasot ihan nolliin. Siinä menee hormonit ihan sekaisin ja oli kokoajan semmoinen sumuinen olo. Minään aamuna ei herännyt pirteänä, vaikka kuinka yritti nukkua ja tehdä kaiken levon eteen, kertoo Sarajärvi SJK:n tiedotteessa.
– Itse aina luulin, että oli veto pois vain siksi, että treenasin niin kovaa. Ja sitten kun sain lopulta tiedon mistä se johtuu, niin olihan se vapauttava tieto. Sen jälkeen sitä alkoi miettimään omaa elämää ja jalkapalloa. Että puskenko minä tässä seinää päin, kun on tällainen juttu painanut tuossa. Tätä sairautta on joutunut kuitenkin koko ajan miettimään. Syön siihen lääkettäkin, jota otetaan kerran viikossa ja se lääke aiheuttaa aina aika pahat vastaoireet. Joten ei semmoisen lääkkeen kanssa ole helppoa olla ammattilaisurheilija. Kun kuitenkin siinä pitäisi olla joka päivä parhaimmillaan.
– Nyt kun se on lähtenyt lääkkeillä paranemaan, niin kyllä tässä on kroppakin muuttunut aika lailla. Rasvaprosentti on edelleen tosi pieni, olisi varmaan joukkueen pienimpiä edelleen, mutta paino on silti noussut ja jopa kengän koko on kasvanut. Pituutta en ole mitannut, mutta tuntuu kuin sitäkin olisi tullut lisää. Tämä kaikki on muuttanut elämää niin paljon, kun on saanut tämän homman kuntoon.
– Ja opinnot on itseäni aina kiinnostanut ja olen miettinyt, että ne hoidan vaikka sitten pelailun lomassa. Olen kauppakorkeassa, kauppatieteiden kandi ja maisteri minusta pitäisi joskus tulla. Olen ollut jo kolme vuotta kirjoilla siellä, mutta siirsin sitä aikoinaan ensin armeijan vuoksi. Nyt sitten olen ollut läsnä, mutta aika vähän on pelaamisen vuoksi ehtinyt siihen paneutua. Nyt sitten tämä jotenkin toi semmoisen tunteen, että haluan ottaa aikalisän kaikkeen.
Lopullista päätöstä peliuran päättymisestä Sarajärvi ei ole tehnyt.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- Haastattelu: Petri Vuorinen kaipaa jatkuvuutta HJK:hon
- Expressen: Tähän KuPSin ja ruotsalaisvalmentajan sopimusneuvottelut kaatuivat
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille