Bayern München ei päässyt taaskaan helpolla jumboseuraa vastaan – tulikuuma Robert Lewandowski pelasti sarjajohtajan
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliigan kärkijoukkue ja jumboseura iskivät yhteen perjantai-iltana, kun Bayern München haastoi kotiottelussaan viimeisenä sarjataulukossa tuskailevan Paderbornin.
Joku olisi voinut olettaa Paderbornin olevan Bayernille helppo suupala keskellä kautta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pikkuseura pystyi laittamaan tosissaan kapuloita mestaruutta janoavan joukkueen rattaisiin.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli päättynyt syyskuun lopulla Bayernin 3-2-vierasvoittoon, ja samoihin lukemiin peli päättyi nytkin – jälleen Bayernin eduksi.
Ottelun voittomaali nähtiin vasta 88. minuutilla, kenenkäs muun kuin Bayernin huippuhyökkääjä Robert Lewandowskin toimesta. Myös Bayernin toisesta osumasta vastannut tulikuuma puolalainen on tehnyt jo 25 maalia tämän kauden Bundesliigassa.
Bayern siirtyi otteluss johtoon 25. minuutilla Serge Gnabryn osuttua verkkoon. Avausjakson lopulla Bayernin alakerta sekoili maalivahti Manuel Neueria myöden ja Dennis Srbeny pääsi tasoittamaan lukemat.
Lewandowski siirsi isännät johtoon 70. minuutilla, mutta Paderborn ei antanut periksi vaan tasoitti uudestaan vain viisi minuuttia johto-osuman jälkeen. Neuer torjui pallon maalin edustalle ja Sven Michel pääsi tuikkaamaan pelivälineen verkkoon.
Bayern kuitenkin nappasi voiton, kiitos toisen maalinsa tehneen Lewandowskin, joka ei erehtynyt avopaikasta saatuaan Gnabrylta huipputarjoilun maalin eteen. Tehoiltaa viettänyt Gnabry syötti myös Lewandowskin toisen maalin.
Bayernin sarjajohto venyi neljään pisteeseen, mutta sillä on peli enemmän pelattuna kuin toisena olevalla RB Leipzigilla.
LUE MYÖS:
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta