EM-kisat motivoivat huipputikissä olevaa Robin Lodia – ”Paras Robin Lod on vielä edessäpäin”
Kun Huuhkajien luottomies Robin Lod siirtyi viime heinäkuussa espanjalaisesta Sporting Gijónista MLS:n Minnesota Unitediin, odotettiin hänestä välittömästi joukkueen johtavaa pelaajaa. Nauttihan Lod myös Unitedin joukkueen toiseksi parasta palkkaa (vajaat 860 000 euroa/vuosi).
Tulokaskausi Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista. Lod pelasi Minnesotan avauksessa vain kuudesti ja kellotti kymmenessä pelissä kaikkiaan 583 peliminuuttia. Maaleja tai maalisyöttöjä ei Lodille tilastoitu.
Lähestyvän uuden kauden alla ilmassa on ennusmerkkejä paljon paremmasta. Treenikauden alkajaisiksi tehdyissä kuntotesteissä Lod mittautti joukkueen toiseksi parhaat tulokset tulokaspelaaja Noah Billingsleyn jälkeen. Myös valmentaja Adrian Heath uskoo, että Lod tulee tekemään tuhoisaa jälkeä kaudella 2020.
– Luulen, että Lod tulee olemaan paremmassa fyysisessä kunnossa pelatakseen siten, miten osaa, Heath totesi Star Tribunelle.
26-vuotias Lod osaa itsekin perustella, miksi avauskausi MLS:ssä ei mennyt putkeen.
– Se oli monien asioiden summa. Muutoksia oli paljon: muutin uuteen maahan ja aloitin uudessa liigassa kesken kauden. Siinä tuli monta pientä asiaa yhteen, ja se oli minulle vaikeaa.
MLS-kauden päätteeksi Lod sai kuitenkin juhlia Huuhkajien seurassa historiallista EM-paikkaa ja huilattua sopivasti. Nyt alla on ehjä harjoituskausi ja pelinumero on vaihtunut 16:sta 17:aan. Kenties uusi numerokin auttaa uudessa alussa.
– Hän on on tullut takaisin mahtavassa iskussa. Paras Robin Lod on vielä edessäpäin, Heath uskoo.
– Minulla on Lodille valtavasti aikaa. Tiedän, että jotkut olivat pettyneitä joihinkin asioihin viime vuonna. Uskokaa kuitenkin minua, ettei ole helppoa liittyä playoffeihin tähtäävään joukkueeseen ja tulla vaihdosta sisään, kun on juuri viettänyt lomaa. Hän tulee olemaan paljon parempi tällä kaudella.
Lod on terveenä ollessaan myös päivänselvä valinta Huuhkajien EM-joukkueeseen. Senkin Heath uskoo suojattiaan motivoivan.
– Lähestyvät EM-kisat tarkoittavat, että Lodilla on uskomattoman suuri vuosi edessään. Hän on erinomainen jalkapalloilija, ja nyt hän tietää, mitä tuleman pitää. Hänellä on ollut hyvä harjoituskausi ja hän on todella hyvässä kunnossa. Odotan häneltä paljon.
[readmore from=Lod-Robin]
Lodin vaimo ja pieni tytär seuraavat häntä Minnesotaan ennen kuin MLS-kausi käynnistyy Portlandissa 1. maaliskuuta. Haastattelusta selviää, että pelihaluista Lodin onnistuminen ei ainakaan jää kiinni.
– EM-kisat ovat edessä kesällä, mutta en ajattele niitä nyt. Tästä tulee hieno kausi. Ensimmäinen täysi MLS-kauteni, ja allani on myös hyvä treenikausi. En malta odottaa.
– Haluan olla tehokas. Haluan tehdä maaleja ja antaa maalisyöttöjä, koska viime kaudella en niin tehnyt. Haluan olla eteenpäin menevä pelaaja, Lod päättää.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa