Huippuagentin kotona kuusi tuntia kestänyt kotietsintä – historiassa epäselvyyksiä

Jalkapallomaailman johtaviin agentteihin lukeutuvan Fali Ramadanin Mallorcalla sijaitsevassa asunnossa suoritettiin viikonloppuna kotietsintä. Espanjan kansalliskaartin poliisien ja Europolin agenttien toteuttama perusteellinen ratsia kesti kaikkiaan kuutisen tuntia.
Pohjoismakedonialaista Ramadania epäillään rahanpesusta ja veropetoksesta. Hänen odotetaan vastaavan rikosepäilyihin jo tällä viikolla madridilaisessa tuomioistuimessa.
LIAN Sportsin, jonka johtaviin pelaajaedustajiin Ramadani kuuluu, nimekkäitä asiakkaita ovat muun muassa Kalidou Koulibaly, Miralem Pjanic, Ante Rebic ja Jérôme Boateng. Tammikuussa saksalaismedia raportoi myös maajoukkuepelaaja Leroy Sanén vaihtaneen LIAN Sportsiin, joskaan vaihdosta ei virallisesti vahvistettu. Tämä johtuu edellisen agentin kolmen kuukauden irtosanomisajasa.
– Minulle tehtiin täysin normaali verotarkastus, kuten kenelle tahansa. Katsotaan, mitä siitä selviää, Ramadani kommentoi kotietsintää Bildille.
[readmore from=agentit]
Spiegel ja Football Leaks ovat kertoneet jo aiemmin Fali Ramadanin kyseenalaisista liiketoimista. Tuolloin raportoitiin kyproslaisen Apollon Limassolin ostavan pelaajia Itä-Euroopasta ja myyvän näitä saman tien voitolla eteenpäin. Eräs LIAN Sportsin osakkaista oli puolestaan ostanut osuuden Apollonista Karibialla sijaitsevan firmansa kautta.
Esimerkkinään Spiegel käytti tuolloin nuorta serbialaishyökkääjää Luka Jovicia, joka kuuluu nykyään Real Madridin vahvuuteen. Apollon osti tammikuussa 2016 Jovicin Belgradin Punaisesta Tähdestä kahdella miljoonalla eurolla ja myi tämän vain muutamaa päivää myöhemmin 6,6 miljoonalla eurolla Benficaan.
Lähde: Transfermarkt
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa