Marca: Real Madrid aloittanut siirtoneuvottelut Erling Braut Hålandista – Dortmund-sopimuksessa ulosostopykälä
Kuva: Getty Images
Erling Braut Håland on ollut kiistatta yksi Euroopan kuumimmista pelaajista tällä kaudella.
Tammikuussa Dortmundiin siirtynyt 19-vuotias maalinsylkijä on tehnyt häikäisevän läpimurron Bundesliiga-kentille, maalaten yhdeksän kertaa vain 395 pelattuun minuuttiin. Mestarien liigassa hän on tehnyt jo 10 maalia tällä kaudella, onnistuttuaan kahdeksan kertaa RB Salzburgin paidassa kilpailun lohkovaiheen aikana.
Monet saattoivat luulla, että talvisiirto Dortmundiin olisi hiljentänyt hänen ympärillä pyörineitä siirtopuheita edes kauden loppuvaiheille saakka. Spekulointi Hålandin seuraavasta osoitteesta on kuitenkin lähtenyt jo nyt, helmikuun lopulla, uudestaan laukalle.
Espanjalaisen Marca Radion mukaan Real Madrid on ollut jo nyt yhteydessä Dortmundiin, aloittaen siirtoneuvottelut Hålandista hyvin aikaisessa vaiheessa. Norjalaispelaajan sopimukseen kuuluu tiettävästi noin 88 miljoonan euron suuruinen ulosostopykälä, joka on kuitenkin voimassa vain vuoteen 2021 saakka.
Ulosostopykälän lisääminen oli tiettävästi yksi merkittävimmistä vaatimuksista, mitä hänen agenttinsa Mino Raiola teki Dortmundille ennen hänen suojattinsa siirtoa Saksaan. Håland on tietoinen Real Madridin ja muiden suurseurojen kiinnostuksesta, ja suunnittelee käyttävänsä Dortmundia vain ponnahduslautana hänen lupaavalla urallaan.
Real Madridissa voi kuitenkin muuttua vielä monta asiaa ennen kauden päätöstä, kun valkopaidat taistelevat La Ligan ja Mestarien liigan voitoista. Kausi ilman pokaalia voi johtaa suureen kesään siirtomarkkinoilla, ja Marcan mukaan Håland on nyt yksi Real Madridin pääkohteista.
LUE MYÖS:
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa