Minkä paketin Diego Maradona sai kesken ottelun? Argentiinalaislegendalle luovutettiin mystinen tavara – sen jälkeen kuvayhteys peitettiin välittömästi
Kuva: Getty Images
Jalkapallolegenda Diego Maradona sai lauantaina lahjan kesken Gimnasian ja Rosario Centralin välisen Argentinan pääsarjan ottelun. Tilanne on aiheuttanut puhetta epäilyttävien toimenpiteiden takia.
Gimnasian valmentajana toimiva, kaikessa rauhassa vaihtopenkillä tilanteessa istunut Maradona vaikutti hiukan yllättyneeltä saadessaan vasempaan käteensä pienen tavaran hänen eteensä astelleelta mieheltä. Epäilyttävintä tapahtumassa oli, että tilannetta kuvanneen tv-kameran kuvayhteys Maradonaan peitettiin lähes välittömästi, kun entisen hyökkääjän vieressä ollut valmennustiimin jäsen nousi äkillisesti verryttelemään.
Verryttelemään nousseen Maradonan valmennustiimin jäsenen eleet vaikuttivat lähinnä siltä, että jumppatuokio oli vain esittämistä ja pääasia oli blokata kameran näköyhteys Maradonaan.
Tilanteen hämäryyttä korostaa entisestään toisen valmennustiimin jäsenen nouseminen ylös. Valmentajan selkä oli käännettynä kameraan päin, jolloin viimeinenkin sauma saada kuvayhteys Maradonaan oli estetty.
Pienen paketin sisältöä ei luonnollisesti tiedetä. Tv-kuva on Daily Star-lehden mukaan saanut monet Maradonan elämää seuranneet fanit huolestuneiksi siitä, onko paketilla jotain tekemistä huumeiden kanssa. 59-vuotias Maradona kamppaili alkoholi- ja huumeongelmien kanssa jo peliurallaan.
Videon tapahtuneesta voi katsoa täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”