Real Madridin brassitaituri hölmöili itselleen pelikiellon El Clásicoon

Real Madridin hyökkäyspään vaihtoehdot ensi sunnuntaina pelattavaan El Clásicoon Barcelonaa vastaan vähenivät viime viikonloppuna kahdella pelaajalla, kun Eden Hazard loukkaantui jälleen ja Rodrygo Goes hölmöili itselleen pelikiellon.
Belgialaistähti Hazard, 29, oli tällä kaudella jo kaksi kuukautta sivussa nilkan hiusmurtuman takia. Hän pelasi lauantaina vasta toista otteluaan loukkaantumisensa jälkeen, kun hänet jouduttiin ottamaan kentältä pois vajaan 70 minuutin kohdalla 0-1-tappiossa Levantea vastaan.
Sunnutaina Real Madrid tiedotti, että Hazardin pohjeluussa on murtuma. Espanjalaismedian tietojen mukaan häntä saattaa odottaa jälleen kahden kuukauden tauko tositoimista. Belgian maajoukkueluotsi Roberto Martínez epäili, että Hazard on pelikunnossa aikaisintaan kolmen kuukauden päästä.
Rodrygon, 19, pelikielto taas olisi ollut vältettävissä. Brassitaituri pelasi sunnuntaina Real Madridin reservien kanssa 2-0-voitossa UD San Sebastián de los Reyesiä vastaan Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja viimeisteli toisen joukkueensa maaleista.
Hän tuikkasi pallon 88. minuutilla etukulmasta sisään pitkän kuljetuksen päätteeksi, muttei tuulettanut osumaansa. San Sebastiánin maalivahti ja kapteeni Xabi Irureta tulistui Rodrygolle jostain, mihin brassihyökkääjä reagoi juhlimalla maaliaan Iruretan naaman edessä. Erotuomari ei katsonut Rodrygon provosointia hyvällä, vaan nosti hänelle toista kertaa ottelussa keltaisen kortin ja sitä myötä myös punaisen. Iruretakin nappasi aiemmin ottelussa varoituksen, mutta hän selvisi tilanteesta ilman toista keltaista korttia.
Viime kesänä Madridiin siirtynyt Rodrygo on viimeksi pelannut Los Blancosin edustusjoukkueessa 6. helmikuuta. mutta Hazardin loukkaantuminen olisi voinut avata hänelle tien päästä kokoonpanoon huippuotteluun Barcelonaa vastaan. Kaikkiaan Rodrygo on pelannut Madridin ykkösmiehistössä 18 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä seitsemän maalia ja syöttänyt kaksi.
Rodrygo saatetaan kuitenkin nostaa Hazardin tilalle keskiviikkona Manchester Cityä vastaan, sillä hänen pelikieltonsa ei koske Mestarien liigan pelejä.
Barcelona johtaa La Ligaa kahden pisteen erolla Real Madridiin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Espanjan pääsarjassa päättyi joulukuussa 0-0-tasapeliin.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5