Bayern-pomo jatkaisi kautta vaikka syyskuulle – UEFA:lla keskiviikkona kriittinen palaveri

Koronaviruspandemia mellastaa Euroopassa edelleen täydellä voimallaan, eikä sarjajalkapalloilua todennäköisesti pelata juuri missään ainakaan ennen toukokuuta. On ylipäätään epävarmaa, päästäänkö Euroopan huippusarjoja pelaamaan loppuun, mutta jos päästään, niin sarjojen päätös venyisi luultavasti heinä-elokuulle.
Uusi jalkapallokausi alkaa tavallisesti elokuussa, mutta Bayernin johtokunnan puheenjohtajan Karl-Heinz Rummeniggen mukaan on mahdollista, että tätä kautta venytettäisiin jopa syyskuulle. Se olisi hänen mielestään ainakin parempi vaihtoehto, kuin jättää kausi lopullisesti kesken.
– Jos se (kauden pelaaminen loppuun) ei terveysaspektien ja poliittisten arvioiden mukaan muuten ole mahdollista, pitäisi tätä skenaariota harkita, Rummenigge totesi Frankfurter Allgemeinen haastattelussa.
– Kausi pitäisi ehdottomasti pelata loppuun. Ei vain urheilullisen reiluuden takia, vaan tietysti myös siksi, että taloudelliset vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi. Myös Bayernille koituu taloudellisia vaikeuksia, jos olemme liian pitkään pelaamatta.
Jos kauden päättyminen venyisi syyskuulle, pääsisi seuraava bundesliigakausi alkamaan mahdollisesti vasta talven kynnyksellä.
Isoja ratkaisuja lähitulevaisuuden suhteen on odotettavissa keskiviikkona, kun UEFA järjestää kaikkien 55 kansallisen lajiliittonsa kesken pidettävän videokonferenssin. Palaverissa on määrä tehdä päätöksiä kansallisten sarjojen, europelien, maaotteluiden ja muun muassa siirtomarkkinoiden ja kesäkuun loppuun päättyvien pelaajasopimusten suhteen.
UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin harmitteli La Repubblican haastattelussa sitä, jos kauden loput europelit joudutaan pelaamaan tyhjillä stadioneilla. Slovenialainen väläytteli jopa sitäkin mahdollisuutta, että Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan loput ottelut jätetään pelaamatta.
UEFA on valmistellut ehdotuksiaan jatkosuunnitelmiksi viimeisten kahden viikon aikana kahdessa eri työryhmässään.
UEFA:n varapuheenjohtaja Michele Uva on vahvistanut, että jokaisella kansallisella liitolla on kattojärjestön puolesta oikeus päättää vapaasti siitä, palkitaanko joku joukkue kansallisena mestarina kauden keskeytyessä, sekä myös sarjoista putoajista ja sinne nousijoista.
[readmore from=Koronavirus]
UEFA aikoo kuitenkin määrätä maille takarajan, joihin mennessä niiden pitää ilmoittaa seuraavan kauden europeleihin selviytyvät joukkueet. Tämä takaraja antaa osviittaa myös kansallisten sarjojen loppuun pelaamisen takarajalle, ellei sitten europaikkoja jaeta muiden kriteerien nojalla.
Koska kausi 2019-2020 uhkaa venyä pitkälle loppukesään, aikoo UEFA lyhentää seuraavaa europelikautta. Toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi karsintavaiheen otteluparien pelaaminen yksiosaisina tai kunkin maan osallistuvien joukkueiden määrän vähentäminen. Näistäkin asioista keskustellaan keskiviikkona kansallisten liittojen kesken.
Lähteet: Sport1 ja AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot