TOP 20: Futisvalmentajien tulokuninkaat listattu – argentiinalaiskäskyttäjä ylivoimainen ykkönen
Kuva: Getty Images
Ranskalaislehti France Football on julkaissut listauksen maailman parhaiten tienaavista jalkapallovalmentajista. Kyseessä ei välttämättä ole täysin luotettava listaus, sillä summat perustuvat osin sivuston arvioihin. Laskelmissa on huomioitu kaudelta 2018-2019 saadut bonukset, kauden 2019-2020 aikana saatava bruttopalkka sekä tämän kauden aikana saatavat muut, muun muassa markkinoinnin kautta saatavat tulot.
Lista ei ole yksiselitteinen luettelo valmentajamaailman parhaista palkoista, sillä monet TOP 20:een mahtuneista ovat jo saaneet potkut pesteistään. Tilapäisesti ansioita kuitenkin kasvattavat vanhan seuran maksama eroraha tai samanaikaisesti juoksevat kaksi palkkaa. Monet huippuluotsit saavat myös miljoonatuloja sponsorisopimuksistaan – nekin on listauksessa huomioitu.
Listan ylivoimainen ykkönen on Atlético Madridin argentiinalaisvalmentaja Diego Simeone. Simeone on valmentanut Atléticoa jo yli kahdeksan vuotta, ja tekee sitä 40 miljoonan euron bruttopalkalla (22 miljoonaa euroa nettona). Lisätuloja hän ansaitsee muun muassa kaupallisesta yhteistyöstään Range Roverin kanssa sekä joistain kiinteistösijoituksista.
Toiseksi listalla on noussut Interin Antonio Conte, jolle vuosi 2019 oli taloudellinen jättipotti. Conte allekirjoitti toukokuussa Interin kanssa sopimuksen, joka takaa hänelle 20,2 miljoonan euron bruttotulot (11 miljoonaa nettona). Lisäksi hän sai elokuussa Chelsealta 9,8 miljoonan euron korvauksen hyvityksenä potkuistaan.
Vaikka Manchester City saikin UEFA:lta kahden kauden europelikiellon, on Pep Guardiola sitoutunut pysymään seurassa sopimuskautensa loppuun kesään 2021. Päätöstä helpottaa 22 miljoonan euron bruttovuosipalkka. Mainosyhteistyöt muun muassa Puman ja Nissanin kanssa kasvattavat Guardiolan tienestejä viidellä miljoonalla.
Vielä paljon enemmän mainostuloja saa Liverpoolin Jürgen Klopp, joka näyttäytyy muun muassa Nivean, Phillipsin, Opelin ja saksalaispanimo Erdingerin mainoskasvona. Klopp jää palkassa kuitenkin Guardiolalle, sillä hän saa nyt 16,5 milljoonan euron bruttovuosipalkkaa – bonuksineen.
France Football on pitänyt valmentajien palkkalistausta vuodesta 2005 lähtien, eikä José Mourinho ollut vielä koskaan ollut kakkossijaa alempana listalla. Hyvä portugalilaisen ansiotaso on edelleen (23 miljoonaa euroa), mutta nyt hänen on tyytyminen viidenteen sijaan.
Valmentajien tulolistaus (bruttotulot) TOP 20:
1) Diego Simeone (Atlético Madrid) – 40,5 miljoonaa euroa 2) Antonio Conte (Internazionale) – 30 miljoonaa euroa 3) Pep Guardiola (Manchester City) – 27 miljoonaa euroa 4) Jürgen Klopp (Liverpool) – 24 miljoonaa euroa 5) José Mourinho (Tottenham) – 23 miljoonaa euroa 5) Zinedine Zidane (Real Madrid) – 23 miljoonaa euroa 7) Ernesto Valverde (vapaa agentti, potkut Barcelonasta tammikuussa) – 19 miljoonaa euroa 8) Fabio Cannavaro (Guangzhou Evergrande) – 14 miljoonaa euroa 9) Massimiliano Allegri (vapaa agentti) – 13,5 miljoonaa euroa 10) Rafael Benitez (Dalian Yifang) – 13 miljoonaa euroa 11) Carlo Ancelotti (Everton) – 12 miljoonaa euroa 12) Manuel Pellegrini (West Ham) – 10,5 miljoonaa euroa 13) Maurizio Sarri (Juventus) – 10,3 miljoonaa euroa 14) Leonardo Jardim (vapaa agentti, potkut Monacosta joulukuussa) – 10,2 miljoonaa euroa 15) Vitor Pereira (Shanghai SIPG) – 10 miljoonaa euroa 16) Mauricio Pochettino (vapaa agentti, potkut Tottenhamista marraskuussa) – 9,4 miljoonaa euroa 17) Brendan Rodgers (Leicester) – 9,1 miljoonaa euroa 18) Thomas Tuchel (PSG) – 8,5 miljoonaa euroa 19) Ole Gunnar Solskjaer (Manchester United) – 8,3 miljoonaa euroa 20) Bruno Genesio (Beijing Guoan) – 8 miljoonaa euroa Lähde: Get French Football NewsLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa