Edessä kauden tärkein ottelu – suomalaisseurat käynnistivät ison kampanjan
Kuva: Juha Tamminen
Jos 2020 olisi niin sanottu ”tavallinen vuosi”, suomalaisia jalkapallosarjoja pelattaisiin jo täyttä häkää. Koronaviruspandemia muutti kuitenkin kaiken, keskeyttäen myös kaikki maailman suurimmat jalkapallosarjat.
Veikkausliigaa ja muita Suomen sarjoja päästään pelaamaan parhaassakin tapauksessa aikaisintaan kesäkuussa – eikä silloinkaan yleisön edessä. Valtioneuvosto ilmoitti keskiviikkona, että kaikki yli 500 ihmisen yleisötapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka.
Koska suomalaisten jalkapalloseurojen tuloista mittava osuus tulee yleisötuloista ja ottelutapahtumien oheismyynnistä, on taloudellinen kriisi itsestäänselvyys. Jota kuinkin kaikissa Veikkausliigan seuroissa onkin jouduttu tekemään sopeuttamistoimia.
Nyt Veikkausliiga, Kansallinen Liiga ja Miesten Ykkönen ovat järjestäneet yhteiskampanjan. Kampanja tunnetaan nimellä ”Kauden tärkein ottelu”.
Toukokuun loppuun saakka jatkuvan kampanjan tavoitteena on ”turvata suomalaisen huippujalkapallon tulevaisuus haastavassa tilanteessa, jossa COVID-19-pandemia on muodostanut akuutin uhan jalkapallon pääsarjaseurojen taloudelle ja toimintaedellytyksille”.
Kampanjassa kannustetaan ihmisiä ja yhteisöjä ostamaan 10 euron hintaisia lippuja. Niiden tuotto ohjataan sarjakohtaisesti ja lyhentämättömänä kampanjassa mukana olevien pääsarjaseurojen toiminnan tukemiseen.
Kun sarjatoiminta käynnistyy, seurat lahjoittavat jokaisen kampanjan kautta ostetun pääsylipun paikallisesti valitsemilleen hyväntekeväisyyskohteille. Näitä voivat olla esimerkiksi vähävaraiset perheet, ikäihmiset tai ”väsymättä uurastavat terveydenhuollon ammattilaiset”.
Tue seuroja ja tee hyvää! 

#KaudenTärkeinOttelu on pääsarjojen yhteinen kampanja suomalaisen huippujalkapallon puolesta. Osallistu kampanjaan ja turvaa seurojen tulevaisuus, sekä ponnahduslauta myös tuleville #Huuhkajat ja #Helmarit pelaajille
lyyti.fi/reg/KaudenTark…
#KaudenTärkeinOttelu on pääsarjojen yhteinen kampanja suomalaisen huippujalkapallon puolesta. Osallistu kampanjaan ja turvaa seurojen tulevaisuus, sekä ponnahduslauta myös tuleville #Huuhkajat ja #Helmarit pelaajille
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa

- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon