Maurizio Sarri viihtyi Valioliigassa, muttei Englannissa: ”En ikinä asuisi siellä”
Kuva: Getty Images
Italialaisvalmentaja Maurizio Sarrin vuosi Chelseassa oli hyvin kaksijakoinen.
Sarri, 61, siirtyi Chelseaan kesällä 2018 Napolista ja luotsasi lontoolaiset tuloksellisesti hienoon kauteen, vaikka hänen pelitapansa ja filosofiansa istuttamisen tiedettiin vaativan aikaa. Chelsea voitti Eurooppa-liigan, tuli Valioliigassa kolmanneksi ja selvisi Englannin liigacupin loppuotteluun, jossa Manchester City vei voiton rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.
Tulosten valossa Chelsea oli mennyt eteenpäin Sarrin edeltäjän, hänen maanmiehensä Antonio Conten, viimeisestä kaudesta, mutta Sarrin suhde Chelsean kannattajiin ja pelaajiin oli säröinen.
Hän viipyi lopulta Lontoossa vain yhden kauden ja siirtyi viime kesänä kotimaansa suurseuran Juventuksen päävalmentajaksi.
Sarri myönsi The Mirrorin haastattelussa, että hänen ja Chelsean pelaajien välit lämpenivät hitaasti, mihin vaikuttivat myös hänen luonteensa ja valmennustyylinsä.
– Minulla oli Chelseassa haastava suhde pukuhuoneen kanssa ensimmäisen puolen vuoden ajan, mutta lopulta ihmissuhde tuli esiin ja Eurooppa-liigan loppuottelun jälkeen me kaikki itkimme yhdessä.
– En ole sellainen ihminen, joka taputtelee toisia selkään. Puhun paljon heidän virheistään, enkä niinkään siitä, mitä on tehty hyvin.

LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset