Teemu Pukki on tehnyt Huuhkajissa 25 maalia ja on sillä määrällä A-maajoukkueen maalitilastossa kolmantena. Suplan PukkiParty-podcastin yhdeksäs jakso kertaa Pukin uran maaleja ja myös maajoukkueosumat nousevat esiin.

Mikä on Teemu Pukille ikimuistoisin huuhkajaosuma?

– Jollain tavalla haluan sanoa Liechtenstein-pelin pilkun, vaikka se onkin jollain tavalla tylsä. Siitä alkoi tulla se hyvä fiilis, että nyt päästään kisoihin. Se nousee omalla tavallaan, vaikka olikin pilkku, Pukki sanoo.

– Toinen, joka on kiva mainita, on Bosnia-pelin ensimmäinen maali. Se koko peli oli kiva ja maali siinä. Sitten Viro-pelin viime sekuntien voittomaali. Siinä on maalit, jotka tulevat lähimuistista. Espanjaa vastaan tasoitus… Mitä enemmän niitä alkaa miettiä, sitä enemmän niitä tulee. On kiva, että on maaleja, joita muistella, kun ura on ohi.

Pukki myöntää, että odottaa jo EM-kisoissa pelaamista ja sielläkin maalintekemistä.

Se on iso unelma. Iso unelma oli päästä kisoihin. Toivottavasti päästään jossain vaiheessa pelaamaan kisat ja siellä olisi tarkoitus onnistua maalinteossa. Unelmat muuttuvat koko ajan. Kun niitä pääsee toteuttamaan, niin pitää asettaa uusia. Seuraava unelma on, että onnistutaan kisoissa joukkueena ja henkilökohtaisesti. Siellä olisi tarkoitus onnistua maaliteossa, hän sanoo.

PukkiParty-podcastia voi kuunnella Suplassa.