Saksa päivitti koronaviruslinjauksiaan – bundesliigakatsomot pysyvät vielä pitkään tyhjinä
Kuva: Getty Images
Tänään ollaan vielä kaukana koronaviruspandemian voittamisesta, mutta ainakin Saksassa voidaan tilastojen perusteella arvioida onnistutun ”käyrän loiventamisessa”. Koronaviruskriisistä ei ole tullut yhtä traagista kuin esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa.
Tilanne on toki vakava edelleen, ja siksi Saksassakin jatketaan kontakti- ja kokoontumisrajoituksia toukokuun 3. päivään saakka. Sen jälkeen rajoituksia on määrä hiljalleen höllentää. Näin päättivät liittokansleri Angela Merkel ja osavaltioiden pääministerit pitkiksi venyneissä neuvotteluissa keskiviikkoiltana.
Edellämainitun päivämäärän jälkeenkin Merkel suosittelee käytettävän ”arkista kasvomaskia” etenkin ostoksilla ja joukkoliikenteessä. Askelia kohti normaaliutta aiotaan kuitenkin ottaa. Koulut avautuvat Saksassa portaittain 4. toukokuuta alkaen siten, että ensin koulun penkille palaavat kunkin kouluasteen ylimmät ikäluokat.
Liikkeet, joiden pinta-ala on korkeintaan 800 neliömetriä voivat avata ovensa tiettyjen hygieniamääräysten ja kävijämäärien rajoittamina. Myös autokaupat, polkupyöräliikkeet, kirjakaupat, kirjastot, eläintarhat ja luonnontieteelliset puutarhat avataan taas yleisölle.
Myös parturi-kampaamot saavat taas palata toimintaan suojavarustusta käyttäen. Ravintolat ja baarit pysyvät edelleen suljettuina. Sama koskee kirkkoja, moskeijoita, synagogia ja muita pyhättöjä. Hotellit saavat edelleen palvella vain ”välttämättömillä matkoilla” olevia matkailijoita, ei turisteja. Huvimatkoja ja sukulointia kehotetaan jatkoissakin välttämään.
Jalkapalloilua ajatellen keskeinen uutinen on kuitenkin se, että kaikenlaiset suuret yleisötapahtumat ovat edelleen kiellettyjä aina elokuun loppuun asti. Näin ollen on käytännössä sinetöity se, että katsojat voivat palata bundesliigaotteluihin aikaisintaan syyskuun alussa.
Tyhjille katsomoille pelaamisesta Saksan poliittisten johtajien keskiviikkoisessa tapaamisessa ei keskusteltu. Bundesliigan seurat olivat toivoneet voivansa tehdä päätöksiä jatkosta 23. huhtikuuta. Tavoite on pelata kausi päätökseen tyhjien katsomoiden edessä 30. kesäkuuta mennessä. Jos kausi jää kesken, uskotaan seuroille koituvan noin 750 miljoonan euron tappiot.
[readmore from=Koronavirus]
– En yllättynyt siitä, ettei massatapahtumia sallita elokuun loppuun saakka. Siitä on jo keskusteltu sarjan sisällä, Fortuna Düsseldorfin johtokunnan puheenjohtaja Thomas Röttgermann sanoi Rheinische Postille.
– Tavoite on yhä, että voisimme aloittaa pelit toukokuussa ilman katsojia. Tämänhetkiset päätökset eivät onneksi sulje pois sitä, etteikö syyskuusta lähtien voitaisi taas järjestää yleisötapahtumia. Minusta se on rohkaisevaa.
Seuraavan kerran Saksan osavaltiot ja liittovaltion johto päättävät jatkotoimista 30. huhtikuuta.
Lähteet: Welt ja Süddeutsche Zeitung
LUE MYÖS:
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Suomi löi Espanjan!