Tromsø-johto vaitonainen Valakarin lähdön yksityiskohdista: ”Simo oli koko ajan ammattimainen”
Kuva: Juha Tamminen
Simo Valakarin kolme kautta kestänyt jakso norjalaisen Tromsø IL:n peräsimessä päättyi sunnuntai-iltana potkuihin. Tromsø valmistautui uuteen kauteen edelleen suomalaisvalmentajan johdolla, vaikka viime kausi päättyikin sarjasta putoamiseen, mutta koronakriisin tuomat haasteet olivat liikaa.
TIL:n puheenjohtaja Stig Bjørklund kommentoi Valakarin irtisanomispäätöstä iTromsø-lehdelle näin.
– Me ja Simo Valakari allekirjoitimme tänään sopimuksen, jossa sovittiin teidemme eroamisesta, Bjørklund vastasi.
– Koronatilanne on yksinkertaisesti asettanut norjalaisen jalkapalloilun epävarmuuden tilaan. Emme päässeet täyteen sopuun siitä, miten tästä pitäisi jatkaa. Sen erimielisyyden takia päätimme lähteä eri teille.
Bjørklund ei paljastanut, millaisen hyvityksen Valakari sopimuksen purkamisesta sai. Suomalaisen sopimus ulottui kauden 2022 loppuun saakka.
– Sitä en voi kommentoida. Sopimus on järkevä molempien osapuolten kannalta.
Toistaiseksi Tromsøn muu valmennusryhmä jatkaa omissa tehtävissään.
Tarkemmin Bjørklund ei erimielisyyksien laatua avannut. Syyt olivat kuitenkin tavalla tai toisella akuutissa koronakriisissä. Kaunaa Valakarille ei kanneta.
– Se oli sujuva prosessi Simon kanssa. Yhteistyö Simon kanssa on ollut todella hyvää. Nyt se päättyi, miten päättyi.
[readmore from=Valakari-Simo]
– Mitään muuta kuin korona asian takana ei ole. Kuten tiedätte, arvioimme joulun alla tilanteen, ja päätimme silloin jatkaa (Valakarin kanssa). Nyt koronakriisin koitettua päätimme, että tiemme eroavat.
– Koko prosessi sujui hyvin, ja Simo on ollut koko ajan ammattimainen.
Bjørklund kertoo, että pelaajia päätöksessä ei kuunneltu, vaan johtokunta teki ratkaisun itse.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle