Kymppipaita odottaa Bayern Münchenissa valioliigatähteä – sitä ennen pitäisi tehdä raju palkanalennus
Kuva: Getty Images
Bayern München on edistynyt Manchester Cityn kanssa neuvotteluissa Leroy Sanén hankinnasta. Suurin kompastuskivi on tällä hetkellä se, että Sanén pitäisi laskea palkkapyyntöään roimasti.
Saksalinen Sport Bild -lehti tietää kertoa, että Bayern vaatii Sanélta 30 prosentin palkanalennusta, jotta sopimus voisi syntyä. Bayern ja Sané ovat jo neuvotelleet sopimuksen yksityiskohdista, mutta koronapandemian vuoksi saksalaisseura haluaisi, että Sané laskisi palkkapyyntöään. Sané, 24, on tiettävästi halukas siirtymään Bayerniin, jossa laiturille on jo luvattu kymppipaita.
Aiemmin uutisoitiin, että Bayern ja City ovat vielä 10 miljoonan euron päässä yhteisymmärryksestä siirtosumman suhteen. Bayern on tarjonnut Sanésta lehtitietojen mukaan 40 miljoonaa euroa, mutta City haluaisi pelaajastaan vähintään 50 miljoonaa euroa.
Sané on tällä kaudella kärsinyt ikävästä loukkaantumisesta, jonka takia hän ei ehtinyt pelata yhtäkään ottelua Valioliigassa ennen kuin koronapandemia keskeytti sarjat. Sanén nykyinen sopimus Cityn kanssa on voimassa kesään 2021.
Sané kuuluu Saksan A-maajoukkueen ydinryhmään ja hän siirtyi Schalkesta Cityyn kesällä 2016.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin