Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenille tärkeät pisteet huippukamppailusta – Dortmundin voittoputkelle jatkoa
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusen haki huipputärken voiton, kun se kukisti vieraskentällä Borussia Mönchengladbachin 3-1-lukemin.
Leverkusen meni heti ottelun alussa johtoon, kun erinmaisessa vireessä oleva Kai Haverz pääsi vastahyökkäyksestä huippupaikkaan ja ujutti pelivälineen maaliin. Ensimmäisen jakson lopulla joukkueella oli erinomainen mahdollisuus tuplata johtonsa, mutta Havertz osui ylärimään ja Kerem Demirbay epäonnistui paluupallosta.
Toisella puoliajalla Mönchengladbach tuli tasoihin Marcus Thuramin tyylikkään viimeistelyn myötä. Leverkusenin maalilla tuttuun tapaan torjunut suomalaistähti Lukas Hradecky ei voinut laukaukselle mitään.
Ottelu ratkesi vajaan tunnin kohdalla erikoisen tilanteen myötä. Karim Bellarabin laukaus painui ohi maalin, mutta Nico Elvedi liukui hänen jaloilleen vielä laukauksen jälkeen. Tuomari vihelsi tilanteesta VAR-tarkistuksen jälkeen rangaistuspotkun. Erikoisen tilanteesta teki se, että taklaus oli niin pahasti myöhässä. Huolellisemmalla puolustamisella tilanne olisi päätynyt maalipotkuksi.
Havertz asettui rangaistuspotkun laukojaksi ja onnistui yrityksessään vaikka Jan Sommer saikin näppejään väliin.
3-1-loppulukemat puski erikoistilanteesta Sven Bender 81. minuutilla.
Voittonsa myötä Leverkusen nousi sarjataulukossa kotijoukkueen ohi kolmanneksi. Iso kiitos tästä kuuluu Hradeckylle, joka otti varsinkin toisella puoliajalla todella hyviä torjuntoja. Tilastopalvelun mukaan Huuhkajat-vahti oli pallon tiellä yhteensä viidessä laukauksessa.
Dortmund teki tarvittavan Wolfsburgia vastaan
Hyvässä vireessä oleva Borussia Dortmund kukisti vieraskentällä Wolfsburgin 2-0-lukemin. Joukkue ei järjestänyt samanlaista ilotulitusta kuin Schalkea vastaan, mutta haki täydet pisteet kuudennesta perättäisestä sarjaottelusta. 1-0-maalista vastasi Raphael Guerreiro puolen tunnin pelin jälkeen. Thorgan Hazardin matala keskitys tuli Erling Haalandin ohipotkun seurauksena portugalilaispuolustajalle, jolla oli helppo työ laittaa pallo verkon perukoille. Toisella puoliajalla Dortmundin peli ei ollut parasta mahdollista, mutta se onnistui varmistamaan täyden pistepotin Real Madrid -lainapelaaja Achraf Hakimin 78. minuutin osumalla. Esityöstä vastasi vaihdosta kentälle tullut Jadon Sancho, jolle maalisyöttö oli jo kauden 17. Bundesliigassa. Wolfsburgin loppukiri tyrehtyi viimeistään 82. minuutilla Felix Klausin suoraan punaiseen korttiin.Bundesliigatulokset 23.5.
Freiburg 0-1 Werder Bremen 0-1 L. Bittencourt 19′ Mönchengladbach 1-3 Bayer Leverkusen 0-1 K. Havertz 7′ 1-1 M. Thuram 52′ 1-2 K. Havertz rp. 58′ 1-3 S. Bender 81′ Padeborn 1-1 Hoffenheim 0-1 R. Skov 4′ 1-1 D. Srbeny 9′ Wolfsburg 0-2 Dortmund 0-1 R. Guerreiro 32′ 0-2 A. Hakimi 78′ Bayern München-Frankfurt klo 19:30LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit