Odottaako futiksessa loukkaantumisten vyöry? Bundesliigan paluupäivä ei lupaa hyvää
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliiga palasi lauantaina yli kahden kuukauden koronavirustauolta. Tyhjät katsomot ja poikkeusjärjestelyt veivät ymmärrettävästi monien huomion, mutta yleinen kanta tuntui olevan ilahtuminen siitä, että jalkapallo oli tullut takaisin.
Yksi esiin nousseista huolenaiheista oli kuitenkin se, että ensimmäinen pelipäivä toi tullessaan useita loukkaantumisia. Kaikkiaan kuudessa lauantain pääsarjapelissä nähtiin yhteensä kahdeksan loukkaantumista.
Yli kahden kuukauden totaalinen ottelutauko on jalkapallossa erittäin poikkeuksellista kelle tahansa pelaajalle. Pelaajat eivät kuitenkaan ehtineet huhkia harjoituskentillä kuin muutaman viikon, ja täysipainoisissa joukkueharjoituksissa vain noin viikon. Voi olla, että se johti osaltaan monien pelaajien loukkaantumiseen.
Borussia Dortmundin loukkaantuneiden pelaajien lista kasvoi lauantaina seitsemän pelaajan mittaiseksi. Giovani Reyna loukkaantui jo lämmittelyssä, ja hänet jouduttiin vetämään pois avauskokoonpanosta. Yhden maalinkin tehnyt Thorgan Hazard puolestaan loukkasi polveaan pelin loppuhetkillä. Ikävin uutinen Dortmundin kannalta oli kuitenkin se, kun selvisi, että jo aiemmin sivussa ollut 20-vuotias toppari Dan-Axel Zagadou ei enää loppukauden aikana pelaa.
[readmore from=Bundesliiga]
Pelit jäivät loukkaantumisten takia kesken myös kuudelta muulta pelaajalta lauantaina. Schalkelta loukkaantui Jean-Clair Todibo, Hoffenheimilta Sebastian Rudy ja Ihlas Bebou, Hertha Berliniltä Per Ciljan Skjelbred, Paderbornilta Klaus Gjasula ja Borussia Mönchengladbachilta Marcus Thuram.
– Loukkaantumisriski on kohonnut. Eristäytyminen on jättänyt jälkensä jalkapalloilijoihin, Bayern Münchenin ja Saksan maajoukkueen entinen fysioterapeutti Oliver Schmidtlein sanoi Tageszeitungille.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Lucas Bergström saattaa menettää pelipaikkansa jo ensi viikolla – ykkösvahdin paluu lähestyy
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta