HSV-valmentaja hehkuttaa Joel Pohjanpaloa: ”Toivon kaksinumeroista maalimäärää”
Kuva: Getty Images
Huuhkajien Joel Pohjanpalo on ollut koronatauon jälkeen jota kuinkin elämänsä vireessä. Pohjanpalo teki perjantaina HSV:lle maalin jo neljännessä ottelussa peräkkäin, ja on onnistunut 11 ottelussaan HSV:n paidassa yhteensä kahdeksan kertaa.
– Joel on hyökkääjä, joka tietää, missä maali on. Hän haluaa aina tehdä maaleja. Tällä hetkellä hän on takuumiehemme, HSV:n valmentaja Dieter Hecking kehui Bildille.
HSV on menettänyt viime viikkoina peräti viisi sarjapistettä ottelun lisäajan takaiskumaaleilla. Perjantaina kantti kuitenkin kesti, kun Pohjanpalon 84. minuutilla tekemä 1-0 -maali toi voiton sarjajumbo Dynamo Dresdenistä. Kun VfB Stuttgart taipui sunnuntaina vieraissa Karlsruhelle 1-2, nousi HSV jälleen Kakkosbundesliigan toiseksi, kun sarjasta on pelaamatta enää kolme kierrosta.
Jo tiistaina pelataan taas. Silloin HSV isännöi VfL Osnabrückiä. Sunnuntaina se kohtaa vieraissa sarjanelosen Heidenheimin ja viikkoa myöhemmin päätöskierroksella Hampurissa Sandhausenin. Sarjan kaksi parasta nousee suoraan Bundesliigaan, joten HSV-faneilla ja Pohjanpalolla on kaksi erittäin jännittävää viikkoa edessään.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
– Joelin tehokkuus on poikkeuksellista. Toivon, että hänellä on kauden päättyessä tilillään kaksinumeroinen maalilukema, Hecking jatkoi suitsutustaan.
Myös pelikaverit olivat luonnollisesti iloisia ja huojentuneita Pohjanpalon sankariteosta.
– Sanoin jo puoliajalla Joelille: ”Jossain vaiheessa sinä saat tilaisuutesi, ja silloin teet maalin”, HSV:n varakapteeni Rick van Drongelen kertoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa