FC Lahti – SJK: Kestääkö lahtelaisten puolustus?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga
FC Lahti – SJK
Keskiviikko 08.07. klo 18:30
Veikkausliigan kakkoskierros jatkuu keskiviikkona neljän ottelun voimin – otamme ennakon FC Lahden ja SJK:n välisestä kamppailusta. Pandemia aiheuttaa edelleen vaikeuksia otteluiden järjestämisessä ja tällä hetkellä Lahdessa kipuillaan oheismyynnin keskeyttämisestä ottelutapahtumissa viranomaisten vaatimusten jälkeen.
Helppoa ei ole ollut viime otteluissa kentälläkään: ensin tuli cupissa lähtö Interiä vastaan 5-0 tappion jälkeen ja sarja-avauksessa HJK osoittautui rutkasti paremmaksi – pisteet lähtivät vieraiden matkaan 0-4 lukemin. Vaikeuksia on ollut etenkin vastaiskujen hallinnassa, joihin FC Lahden alakerran eväät eivät ole riittäneet ollenkaan. Ilir Zenelillä on toisaalta ollut aikaa perehdyttää joukkuettaan paremmin taktiikkaansa ja merkittäviä poissaoloja ei pitäisi olla.
SJK aloitti sarjan 1-0 voitolla TPS:stä ja oli niukoista numeroista huolimatta selkeästi vieraita parempi joukkue. Joitakin poissaoloja Jani Honkavaaralla on edelleen – mm. Mehmet Hetemaj on pelikiellossa – mutta tärkeä Niko Markkula on oman pekkansa kärsinyt ja on käytettävissä. Hyvin puolustava ja vastaiskut taitava seinäjokisten ryhmä on FC Lahdelle etukäteen psyykaten vaikea vastustaja.
Lyö vetoa ottelusta:
FC Lahdella on vielä töitä alakertansa kanssa ja SJK:ta on pidettävä kiistattomana suosikkina keskiviikkona. Vetosuositus lähtee yksinkertaisesti suorasta vierasvoitosta, sillä kertoin on sangen palkitseva: SJK voittaa ottelun kertoimella 2,40. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin