KuPS dominoi mestaruustaiston toisinnossa – Ilves uhmasi todennäköisyyksiä ja ryösti ex-tepsiläisineen pisteet Turusta
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura ja Turun Inter ottivat yhteen Kuopiossa, kun viime kauden mestaruuden keskinäisessä kohtaamisessaan ratkaisseet seurat ottivat mittaa toisistaan. KuPS otti kolme pistettä itselleen 1−0-voitossa.
Hallitsevien mestarien osuman iski Juho Pirttijoki 69. minuutilla. Kuopiolaisten voitto oli ansaittu, sillä KuPS suorastaan dominoi ottelua. KuPS vei maalintekoyritykset tilastoinnin mukaan peräti 19−2.
Maalia kohti KuPS laukoi kymmenen kertaa Interin yhtä vastaan. Turkulaisten maalissa Aati Marttinen venyi yhdeksän kertaa pallon tielle.
Toisessa illan ottelussa pisteistä mittelivät Turun Palloseura ja Tampereen Ilves. Vierailijat joutuivat pelaamaan vajaalla jo 25. minuutin jälkeen, kun Tatu Miettunen joutui suihkun puolelle toisen keltaisen kortin saattelemana.
TPS ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa, ja maalissa hyvin ottein nollan torjuneen Mika Hilanderin Ilves pelasi mainion toisen puoliajan.
Entiset TPS:n pelaajat Eero Tamminen ja Ilari Mettälä tulivat vaihdosta kentälle yhtä aikaa 67. minuutilla, ja samat miehet taituroivat tupsukorvien voittomaalin heti seuraavassa tilanteessa, kun oivan pelin pelannut Tiemoko Fofana keskitti Tammiselle, joka jatkoi pelivälineen osuman viimeistelleelle Mettälälle.
Sekä KuPS että Ilves ovat avanneet kautensa nyt kahdella voitolla. Interillä on nyt kahdesta pelistä yksi voitto ja yksi tappio, kun puolestaan paikallisvastustaja TPS on hävinnyt kahdesti 0−1.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin