Timo Stavitski uuteen lainaseuraan ulkomailla
Kuva: Juha Tamminen
Suomea nuorten maajoukkueissa edustanut laitahyökkääjä Timo Stavitski siirtyy ranskalaisesta SM Caenista hollantilaiseen MVV Maastrichtiin vuoden lainasopimuksella.
Stavitski, 21, siirtyi Caeniin tammikuussa 2018 Rovaniemen Palloseurasta ja sai heti ensimmäisellä kaudellaan Ranskassa vastuuta 11 ottelussa. Lisäksi hän avasi maalitilinsä ulkomailla Ranskan cupin kolmannella kierroksella Metziä vastaan.
Viimeiset pari vuotta ovat olleet Stavitskille vaikeita. Kesällä 2018 hän lähti lainalle kroatialaiseen NK Osijekiin, jossa hän jäi vähäiselle vastuulle. Stavitski palasi Osijekista viime vuoden helmikuussa ja siirtyi takaisin RoPS:n riveihin lainasopimuksella.
Hänellä oli Suomeen palatessaan alaraajavamma, joka oli etukäteen kaikkien osapuolten tiedossa. Stavitski ei kuitenkaan toipunut vammastaan odotetulla tavalla, joten hän palasi Ranskaan ennen kuin ehti pelata RoPS:ssa peliäkään. Ensimmäinen nivusleikkaus meni pieleen, joten hänet piti operoida uudestaan. Lopulta Stavitskilta meni koko viime vuosi sivu suun, eikä häntä näkynyt kentällä myöskään tänä keväänä.
Caen kertoi viime kuussa, että Stavitski on mukana joukkueen harjoitusvahvuudessa treenien jatkuessa koronatauon jälkeen, mutta tulevalla kaudella hän pelaa Ranskan Ligue 2:n sijasta Hollannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Maastrichtin kanssa. Stavitskin ja Caenin sopimus jatkuu vielä kesään 2022 asti.
Maastricht oli päättyneellä kaudella Eerste Divisiessä 15. sijalla, kun Hollannin jalkapallokausi jouduttiin lopettamaan ennenaikaisesti koronaviruspandemian takia.
Viime kaudella Maastrichtiä edusti lainasopimuksella Zulte Waregemin suomalainen keskikenttäpelaaja Urho Nissilä, joka pelaa tämän vuoden lainalla entisessä joukkueessaan Kuopion Palloseurassa.
Stavitski (21) is de eerste nieuweling in de selectie van Darije Kalezic. De aanvaller speelde eerder voor clubs in zijn vaderland, vertrok vervolgens naar Frankrijk waar hij voor Caen debuteerde in de Ligue 1.
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
