Juventuksen tuore päävalmentaja vahvisti: Gonzalo Higuaín jättää seuran – ”Päätimme sen yhdessä”
Kuva: Getty Images
Gonzalo Higuaín poistuu Juventuksesta seuraavien viikkojen aikana.
Juventuksen uusi päävalmentaja Andrea Pirlo kertoi asiasta tiistaisessa lehdistötilaisuudessa. Pirlon mukaan kyseessä oli yhteinen päätös.
Higuaín saapui Juventukseen kesällä 2016 jopa 90 miljoonan euron siirtosummalla. Higuaín pelasi seurassa 149 ottelussa, joissa syntyi 66 maalia.
Päättyneellä kaudella Higuaín teki 44 ottelussa yhteensä 11 maalia.
– Olen puhunut Higuaínin kanssa. Hän on ihminen, jota kunnioitan valtavasti ja hän on suorittanut hyvin tärkeän ajanjakson Juventuksessa. Hän on ollut loistava pelaaja, mutta päätimme yhdessä, että nyt meidän olisi parempi matkata eri suuntiin. Gonzalo on ollut suuri mestari, mutta kaikki loppuu aikanaan, Pirlo totesi lehdistölle.
Pirlon valinta Juventuksen päävalmentajaksi tuli suurena yllätyksenä. Pirlo nimettiin Juventuksen B-joukkueen päävalmentajaksi noin viikkoa aiemmin, mutta Juventus putosi Lyonin käsittelyssä Mestarien liigasta. Seuraavana päivänä Maurizio Sarri sai potkut ja Pirlo nousi edustusjoukkueen päävalmentajaksi.
– Minulta kysyttiin, olenko varma tästä. En ajatellut muuta kuin tätä. Olen vakuuttunut siitä, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”