HJK koki torstaina kauden toisen tappionsa erittäin korkeatasoisessa ja dramaattisessa Stadin derbyssä (lue pelistä lisää täältä). Tänään Veikkausliigan sarjajohtaja palasi voiton makuun, kun se haki pisteet Tampereelta maalein 1-2.

HJK siirtyi 1-0 -johtoon 19. peliminuutilla. Tim Väyrynen veti juuri ja juuri käsivartensa pois oikealta päätyrajan tuntumasta tulleen keskityspallon tieltä, ja takana odotellut Atomu Tanaka laukoi kliinisesti pallon verkkoon. Nämä jäivät myös taukonumeroiksi.

Tim Väyrynen itse vastasi voittomaalista reilun tunnin pelin jälkeen. Luis Carlos Murillon tarkka keskitys leijaili takatolpalle, josta Väyrynen siirsi päällään pallon maaliin nuoren Matias Riikosen selän taakse.

Peliä oli pelattu 68 minuuttia, kun koettiin koko suomalaisen jalkapalloväen kannalta murheellinen tapahtuma. Reilu vuosi sitten jo uransa kolmannen polven ristisidevamman kokenut Janne Saksela nimittäin loukkaantui ja hänet kannettiin paareilla pois kentältä. Kahdeksan A-maaottelua pelanneen Sakselan vamman laadusta ei vielä ole tarkempaa tietoa, mutta pelaajan itsensä ja muiden Ilves-pelaajien reaktiot eivät lupaa hyvää.

Miska Siikaluoma

@MiskaSiikaluoma
Toivottavasti ei mennyt Sakselalta säärestä/nilkasta luut poikki. Todella ilkeästi nilkka jäi nurmeen ja vartalon alle. Ilmeet kentällä eivät vaikuttaneet hyviltä eikä Sakselan oma reaktiokaan. #ilves #hjk #veikkausliiga #loukkaantuminen

Mika Ojala

@MikaOjala
Sormet ristissä ettei Saksela ole pitkään pois. On jo yhdelle miehelle aivan liikaa huonoa tuuria loukkaantumisten takia. Tsemiä Janne! 🤞🏻#Veikkausliiga

Kasperi

@raesanen
Janne Sakselaa käy todella paljon sääliksi. Loukkaantumisia toisensa perään, vaikka potentiaalinsa ja tasonsa puolesta pitäisi olla ihan jossain muualla kuin Ilveksessä ja sairastuvalla. Tällä kertaa nilkka rikki. #Veikkausliiga

Kotijoukkue Ilves käynnisteli loppukiriään 77. minuutilla, kun Joona Veteli laukoi vajaasta 25 metristä vapaapotkun komeasti takanurkkaan. Maali oli 25-vuotiaalle Vetelille veikkausliiguran ensimmäinen.

Vetelistä tuli kuitenkin paitsi sankari niin myös antisankari. Tunteet kuumenivat ja otteet kovenivat toisella puoliajalla jo aiemmin, mutta 89. minuutilla erotuomari Oskari Hämäläinen lähetti Vetelin suoralla punaisella suihkuun – ja hidastusten perusteella oikeutetusti.

Veteli astui kaksinkamppailussa maassa maanneen Riku Riskin nilkan päälle. Riski jäi pitelemään jalkaansa tuskaisena ja vaihdettiin lisäajalla kentältä. Ei olisi yllätys, jos Veteli saisi vielä lisäpelikieltoa kahden pelin automaattisen sanktion lisäksi, sillä ainakaan aukottomasti tekoa ei voi tahattomaksi väittää.

Jukka Vuorio

@JukkaVuorio

Jukka Vuorio

@JukkaVuorio
Scooter soi ja olipa komea maali Veteliltä. Hän on ollut muutenkin kotijoukkueen paras tänään. #Ilves #HJK #Veikkausliiga
No ei tuota punakorttia oikein voi selitellä, Veteli astui siinä surutta vastustajan nilkan päälle. #Ilves #HJK #Veikkausliiga

Juhavaltteri Salminen

@jvsalminen
Miksi Veteli pelasi noin? Ensin käsi niskaan ja sen jälkeen napit pohkeeseen. Ei varmastikaan tahallaan tallonut, mutta mikä idea pelata noin aggressiivisesti?#Veikkausliiga

Ilves teki vielä vajaallakin parhaansa, muttei onnistunut nousemaan tasoihin. HJK:n ero sarjakärjessä KuPS:iin on nyt viisi pistettä, mutta KuPS on pelannut kaksi peliä vähemmän. Ilves on sarjassa kuudentena.