Kakkosen Kemi Cityllä karmiva pelaajapula – avauksessa kaksi maalivahtia, vaihtopenkillä kolmas torjuja ja päävalmentaja
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Kakkosessa pelaava Kemi City FC kärsii pahasta pelaajapulasta.
Sunnuntaina Kemi City hävisi C-lohkon Lapin derbyssä Rovaniemi Football Academylle murskalukemin 0-4. Kolhuista kärsineillä kemiläisillä oli ottelussa mukana vain 13 pelaajaa, joista kolme oli maalivahteja.
Näin ollen Kemi City miehitti avauskokoonpanoonsa kaksi veräjänvartijaa. Vilho Tuokkola pelasi tolppien välissä ja tuoreeltaan seuraan hankittu maalivahti Valtteri Tikkanen operoi keskikentän vasemmalla laidalla. Kemi City taustoitti otteluraportissaan, että Tikkanen on aiemmin pelannut Kakkosessa myös hyökkäävänä pelaajana, joten täysin uusi aluevaltaus ei ollut kyseessä.
Vaihtopenkiltä löytyi lisäksi kolmas maalivahti Matias Ahola sekä päävalmentaja Jari Åhman, mutta kumpikaan ei kentällä käynyt. Viime kuussa Åhman vaihtoi itsensä ja apuvalmentaja Mikko Vilmusen viheriölle loppuminuuteiksi 1-4-tappiossa Herculesta vastaan.
– Tappiota enemmän pettymystä kemiläisen jalkapallon ystäville aiheutti varmasti se, ettei jälleen kevyeksi jäänyt kokoonpano antanut edes täyttä mahdollisuutta haastaa pisteistä. Käytettävissä olevista viidestä vaihdosta KCFC ei suorittanut ainuttakaan, kun erinäisten kolhujen myötä pelaajisto karsiutui ottelun alla yhdeksään kenttäpelaajaan ja kolmeen maalivahtiin, kuvaili Kemi City sunnuntain ottelun kulkua verkkosivuillaan.
Åhman kertoi pelin jälkeen Lapin Kansalle, että ”lähtökohdat olivat hirveät”.
– Treeneissä on vain 7-8 pelaajaa. Maalivahtikin joutui nyt kenttäpelaajaksi. Onneksi kukaan ei loukkaantunut, etten joutunut itse kentälle. Sinnillä tämä kausi vedetään läpi.
Twitterissä Kemi City kertoi, että joukkueen rakennus koki koronaviruspandemian takia kovan kolauksen.
– Ainakin joukkueen rakentaminen rysähti karille koronakevään myötä. Ensimmäisessä viruksen takia perutussa harjoituspelissä oli määrä testata useampaa potentiaalista vahvistusta, joista lopulta kesän ikkunassa saatiin tuotua yksi sisään.
Mikä seuran mielestä on mennyt tällä kaudella pieleen, kun kentällä homma ei toiminut suunnitelmien mukaan? Kysyn siis ihan vilpittömin mielin. Olen tämän vuoden viettänyt vanhempain- ja kirjavapailla ja Kemin jalkapallon seuranta on jäänyt vähiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne