Napoli-kärki paljasti: Seura ei päästänyt lähtemään – ”He eivät ole kohdelleet minua hyvin”
Kuva: Getty Images
Arkadiusz Milik on vaikeassa tilanteessa.
26-vuotias puolalaiskärki ei kuulu Napolin päävalmentajan Gennaro Gattuson suunnitelmiin. Milikin sopimus Napolin kanssa päättyy alkaneen kauden jälkeen.
Napoli ei rekisteröinyt Milikiä Serie A:n tai Eurooppa-liigan pelaajaryhmäänsä, joten puolalainen ei pelaa syyskauden aikana otteluakaan.
Napoli hankki kesällä Victor Osimhenin uudeksi ykköskärjekseen. Seuran tavoite oli päästä eroon Milikistä, mutta lopulta neuvottelut AS Roman kanssa kaatuivat siirtoikkunan loppuhetkillä ja Milik jäi Napoliin – ainakin syyskaudeksi.
Milik kertoi oman versionsa tapahtuneesta Sportowefaktyn haastattelussa.
– Napoli halusi tehdä kanssani jatkosopimuksen ja vaati minulta päätöstä. Joko teen uuden sopimuksen tai lähden muualle. Halusin kokeilla jotain uutta. Agenttini etsi ratkaisua tilanteeseen ja jotkut seurat olivat kiinnostuneet minusta.
– Koronaviruspandemia asetti omat haasteensa. En halua nimetä seuroja, jotka ottivat minuun yhteyttä, mutta totta puhuen olin jo hyväksynyt joitain saamiani tarjouksia, Milik totesi.
Milik kertoi kuulleensa mediasta, ettei häntä ole rekisteröity Napolin kokoonpanoon.
– Kuulin sen mediasta. Odotin sitä, mutta Napoli ei ilmoittanut minulle siitä ja mielestäni se on epäammattimaista. He eivät ole kohdelleet minua hyvin. On pelaajia, jotka eivät tehneet jatkosopimusta, mutta heitä kohdeltiin normaalisti. Olen ollut joukkueen paras maalintekijä kahden kauden ajan ja antanut aina kaikkeni joukkueelleni.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”