Robert Lewandowski teki sen jälleen – neljäs maali lisäajalla pelasti Bayern Münchenin

© Kuva: Getty Images

Mitä Bayern München tekisikään ilman Robert Lewandowskia? Viime viikolla Bayern jo koki koko vuoden 2020 ensimmäisen tappionsa Hoffenheimille, ja tiukoille se joutui myös tänä sunnuntaina Hertha Berliniä vastaan. Täysi pistepotti jäi kuitenkin Müncheniin maalein 4-3 – Lewandowskin tehtyä joukkueensa kaikki maalit.

Pallo oli mennyt maaliin jo kahdesti ennen Lewandowskin ensimmäistä osumaa, mutta molemmilla kerroilla maali hylättiin paitsiona. Ensin osui Hertha Berlinin Jhón Cordoba ja sitten Thomas Müller, jonka maali vietiin pois vasta VAR-tarkistuksen jälkeen. Ensimmäisen puoliajan ainoan hyväksytyn maalin teki kuitenkin Lewandowski, kun pelattiin 40. minuuttia. Osuma oli Lewandowskin sadas bundesliigamaali Allianz Arenalla.

Illan toisen maalinsa Lewandowski teki 51. minuutilla ensimmäistä kertaa Bayernin avaukessa pelanneen 20-vuotiaan yhdysvaltalaispuolustajan Chris Richardsin esityöstä. Cordoba kuitenkin kavensi puskumaalillaan kahdeksan minuuttia myöhemmin ja piti vieraat mukana pelissä.

71. minuutilla Matheus Cunha toi Herthan jo tasoihin, mutta Lewandowskin pyssyssä riitti vielä ruutia. Hattutemppu valmistui 85. minuutilla.

Tämäkään ei Herthalle riittänyt, vaan 88. minuutilla vain hetkeä aiemmin kentälle vaihdettu 20-vuotias Jessic Ngankam teki taululle numeroiksi 3-3. Vaikutti jo siltä, etteivät Bayernin eväät voittoon saakka riittäisi, mutta Lewandowski nousi sankariksi, kun hän ampui rankkarista loppunumeroiksi 4-3, illan neljännellä maalillaan.

Lewandowskista tuli samalla vasta kolmas pelaaja Bundesliigan historiassa, joka on tehnyt kaikki neljä maalia oman joukkueensa 4-3 -voitossa.

Maalinälkää Lewandowskilta ei totisesti puuttunut, sillä hänelle tilastoitiin ottelussa uskomattomat 14 laukausta.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.