Ruud Gullitin poika debytoi Eurooppa-liigassa – myös Cruijffin suvun verta suonissa
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigassa nähtiin torstai-iltana kiinnostava debyytti, sillä AZ Alkmaarin kokoonpanossa pelasi ensimmäisen kerran seuran edustusjoukkueessa 19-vuotias puolustaja Maxim Gullit. Kyllä, arvaatte oikein. Maxim on legendaarisen Ruud Gullitin poika.
– Tämä on mahtava hetki. Valmistauduin otteluun, mutten odottanut pelaavani, joten olen onnellinen. Muistan tämän hetken aina, Maxim Gullit kommentoi pelin jälkeen.
– En ole vielä vilkaissut puhelintani. Minun piti tanssia pukukopissa. Luulen, että isäni on hyvin ylpeä.
Keskikentällä ja hyökkäyksessä pelannut Ruud Gullit on yksi hollantilaisen jalkapallon suurimmista legendoista. Gullit voitti vuonna 1987 Ballon d’Orin ja sijoittui seuraavana vuonna äänestyksessä toiseksi. Hän toimi euroopanmestaruuden vuonna 1988 voittaneen Hollannin maajoukkueen kapteenina ja sai valinnan EM-kisojen tähdistöön sekä 1988 että 1992. 66 maaottelua pelannut Ruud Gullit muistetaan seurajoukkueuraltaan parhaiten AC Milanista.
Maxim Gullitilla lienevät kauttaaltaan mainiot jalkapalloilijan geenit, sillä hänen äitinsä on puolestaan edesmenneen legendan Johan Cruijffin veljentytär Estelle Cruijff.
[readmore from=Eurooppa-liiga]
Hollannin alle 19-vuotiaiden maajoukkueseen kuuluva Maxim Gullit tuli torstaina kentälle 89. minuutilla Bruno Martins Indin tilalle, kun AZ Alkmaar voitti Rijekan maalein 4-1. Alkmaar johtaa lohkoaan kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä.
Eredivisiessä 191-senttinen toppari on istunut toistaiseksi vasta vaihtopenkillä, mutta kenties ensiesiintyminen sarjaotteluissakin tapahtuu pian.
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”