Leverkusenin puolustaja teki Lukas Hradeckylle ison palveluksen – ”Hän saa valita auton ja olutkorin väliltä”
Kuva: Getty Images
Bundesliigan maalivahtieliittiin vuodesta toiseen kuuluvalle Lukas Hradeckylle sattui lauantain bundesliigaottelussa Arminia Bielefeldin vieraana musta hetki. Pelattiin toisen puoliajan alkuhetkiä, kun Daley Sinkgraven antoi taaksepäin helponnäköisen syötön vailla painetta pelanneelle suomalaiselle. Hradecky yritti täräyttää pallon kauas omalta maaliltaan osuen siihen kuitenkin vain ohuesti. Pallo otti kummallisen kierteen ja vieri lopulta Leverkusenin omaan maaliin muuttaen taululle numeroiksi 1-1.
Maali oli käydä Leverkusenille kalliiksi, mutta lopulta itävaltalaistoppari Aleksandar Dragovic teki vieraille 88. minuutilla 2-1-voittomaalin. Voitto oli Werkselfille ja Hradeckylle suuri helpotus, sillä Arminia Bielefeld ei laukonut pelissä kertaakaan kohti Leverkusenin maalia – ja teki siis siitä huolimatta yhden maalin.
Tätä maalia Bild nimittää jutussaan ”vuoden omaksi maaliksi”. Hradeckylla itselläänkin oli vaikeuksia selittää, mitä tilanteessa oikein tapahtui.
– Tänään minä olen ääliö, Hradecky totesi pelin jälkeen Bildille suorasukaisesti.
– Siksi kiitän ”Dragoa”, joka auttoi minua. Halusin purkaa pallon pois, mutta ei aavistustakaan, mitä siinä tapahtui jalkojeni kanssa.
[readmore from=Hradecky-Lukas]
TV-kanava ZDF:n haastattelussa Hradecky vitsaili Dragovicin saavan häneltä korvauksen voittomaalistaan.
– Hän saa auton. Ei, ei sittenkään autoa. Mutta hän saa valita jotain olutkorin ja auton välillä.
Bild kuitenkin kertoi, ettei Dragovic juo alkoholia, joten noinkohan Hradecky joutuu autokaupoille…?
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- ”Idiootti” – Rodri hämmentyi argentiinalaispelaajan purkauksesta
- Ángel Di María lohdutti Argentiinan pelaajia: ”Maamme historian paras maajoukkue”
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun
- Haastattelu: FC Lahden päävalmentaja Gonçalo Pereira toivoo Veikkausliigalle enemmän arvostusta
- Argentiinan pelaaja jätti Donald Trumpin kättelemättä
- Wayne Rooney ei pitänyt MM-finaalin taukoshow’sta: ”Roskaa”
- Argentiinan valmentaja poistui lehdistötilaisuudesta kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin pahoillani”
- Espanjan pelaaja lupasi tatuoida valmentajan naaman kehoonsa – ”En minä niin ruma ole”
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- LIVESEURANTA: Espanja voittaa maailmanmestaruuden jälleen – Ferran Torres on koko Espanjan sankari!
- KuPS on nyt yksin liigakärjessä – Inter menetti pisteitä
- ”Älyttömän tyhmää” – Erkka V. Lehtolalta kovaa kritiikkiä Argentiinan kuumakalleille
- Tässä MM-kisojen tähdistökentällinen
- Espanjan pelaajat putsasivat MM-kisojen palkintopöydän
- LIVESEURANTA: Järjetön pronssiottelu! Englanti ja Ranska takoivat kymmenen maalia
- Espanjan MM-sankari: ”Minua on kritisoitu koko turnauksen ajan”
- Argentiinan valmentaja poistui lehdistötilaisuudesta kyyneleet silmissä: ”Olen hyvin pahoillani”