Napolin pelaajien oli vaikea keskittyä otteluun Maradonan kuoleman jälkeen – ”Hänellä oli niin iso vaikutus tähän kaupunkiin”
Torstaina pelatusta Napolin ja Rijekan välisestä Eurooppa-liigan ottelusta ei muodostunut urheilullisessa mielessä spektaakkelia, mutta San Paololla koettiin silti ikimuistoinen ilta.
Napoli vaipui keskiviikkona syvään suruun, kun se sai kuulla, että sen seurahistorian suurin legenda Diego Maradona on menehtynyt 60 vuoden iässä. Argentiinalaislegendan kuolema on koskettanut ihmisiä ympäri maailman. Maradonan suuruudesta kertoo esimerkiksi se, että hänen kotimaassaan julistettiin välittömästi kolmen päivän suruaika.
Koronaviruspandemian takia Napolin ja Rijekan otteluun ei voitu päästä katsojia, mutta tuhansia kannattajia oli kokoontunut stadionin ulkopuolelle jättämään hyvästit argentiinalaisikonille. Myös itse stadionilla kunnioitettiin Maradonan muistoa monin tavoin.
Napoli kaatoi Rijekan 2-0 Matteo Politanon ja Hirving Lozanon osumilla. Avausmaalin tekijä Politano myönsi, että voitosta ei voinut iloita samalla tavalla kuin normaalisti. Hänen mukaansa koko Napolin joukkueella oli vaikeuksia kääntää ajatukset otteluun.
– Se oli todella surullinen päivä, ja tähän peliin oli todella vaikea keskittyä. Se ei todellakaan ollut helppoa kaiken tapahtuneen jälkeen, kommentoi Politano Sky Sport Italialle.
[readmore from=Maradona-Diego]
– Tämä on vaikea hetki, mutta kaikki me pelaajat haluamme tuoda pokaalin kotiin täksi kaudeksi, jotta voimme omistaa sen Diegolle.
Napolin kaikkien aikojen maalintekijä Dries Mertens kertoi olevansa murtunut ja sanoi, että vanhemman sukupolven kannattajilla on varmasti vielä vaikeampaa.
– Se oli kamala hetki minulle, joten voin vain kuvitella, miltä tämä on tuntunut niille ihmisille, jotka elivät läpi sen ajan, kun hän pelasi Napolissa.
– Hänellä oli niin iso vaikutus tähän kaupunkiin ja kaikkiin Etelä-Italiassa. Haluan olla positiivinen ja keskittyä muistoihini hymyilevästä miehestä, joka rakasti jalkapalloa.
Maradonan kuoleman jälkeen Mertens julkaisi sosiaalisessa mediassa hienon kirjoituksen, jossa hän pyysi anteeksi idoliltaan. Mertensin mukaan häntä ja Maradonaa ei saisi mainita samassa lauseessa, vaikka hän ohitti argentiinalaislegendan Napolin kaikkien aikojen maalipörssissä.
– Pyysin häneltä anteeksi, koska nimeäni käytettiin samassa lauseessa hänen nimensä kanssa, eikä se ole oikein. Hän on ja tulee aina olemaan ainutlaatuinen.
Napolin pelaajat astelivat torstaina kentälle päällään pelipaita, jonka selässä luki Maradonan nimi ja hänen pelinumeronsa 10.
– Oli vaikeaa pukea se paita päälle. Tietyin tavoin se on aina ollut unelmana, mutta ei tällä tavalla.
Lähde: Football Italia
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa