Rankkariolut maistui Lukas Hradeckylle, mutta asiaankuuluvassa ”maskissa” – Katso hauska kuva
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien Lukas Hradecky tunnetaan paitsi erinomaisena maalivahtina, niin myös suurena oluen ystävänä. Sunnuntaina hän pelasi uransa 63. A-maaottelun ja tuuletti pelin lopuksi näissä peleissä 36. voittoaan.
Vaikka maajoukkueuran 26. nollapeli jäi haaveeksi (Bulgaria kaatui lukemin 1-2), oli Hradecky voiton takuumies. Hän torjui komeasti yhden kahdesta Bulgarian saamasta rangaistuspotkusta, eikä jäänyt kauas toisenkaan pysäyttämisestä. Kovin usein ei liene Suomi voittanut jalkapallo-ottelua, jossa sitä vastaan on tuomittu kaksi rangaistuspotkua. Liekö koskaan?
Pelin jälkeen Hradecky latasi Instagramiin hauskan kuvan, jossa hän siemailee pelin jälkeistä oluttaan. Hradecky on pukeutunut kuvaan asianmukaisesti, sillä päässä on luonnollisesti huuhkajanaamari. Kuvatekstiksi Bayer Leverkusen-vahti kirjoitti ”maskipakko”.
Kuva päätyi nopeasti jakoon myös Huuhkajien Twitter-tilillä, jossa myhäiltiin Hradeckyn ottavan yhden oluen jokaisesta torjutusta rankkarista. Tarina ei kerro, olisiko pullo auennut, vaikkei yhtään pilkkutorjuntaa olisi tullutkaan, mutta onnekseen – ja onneksemme – Hradecky on myös kelpo rankkarien torjuja. Tällä kaudella hän on torjunnut kaksi neljästä rankkaristaan seura- ja maajoukkue huomioituna. Maajoukkueessa eilinen torjuttu, Galin Ivanovin vetämä pilkku oli Hradeckylle toinen. Edellisen kerran hän torjui rankkarin maajoukkueessa lokakuussa 2016, kun Gylfi Sigurdsson sai todeta ”Runosmäen hämähäkin” paremmakseen. Kaikkiaan Transfermarkt listaa Hradeckylle uran aikana 12 torjuttua rangaistuspotkua.View this post on Instagram
One beer for every saved penalty 
| Lukas HRADECKY! 

Yksi olut jokaisesta torjutusta rankkarista!
| Lukas HRADECKY! 

#Huuhkajat #UNLfi #BULFIN #MeOlemmeSuomi @HradeckyLukas
Yksi olut jokaisesta torjutusta rankkarista!
#Huuhkajat #UNLfi #BULFIN #MeOlemmeSuomi @HradeckyLukas
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti