Ranskan maajoukkueeseen muutos – Bayern München ja Real Madrid kieltäytyivät päästämästä varamiestä Huuhkajia vastaan
Kuva: Getty Images
Markku Kanervan valmentamilla Huuhkajilla on keskiviikkona kivikova testi, kun harjoitusmaaottelussa Pariisissa asettuu vastaan puolustava maailmanmestari Ranska. Ranska vilisee tähtipelaajia Kylian Mbappésta, Antoine Griezmannista ja Raphaël Varanesta lähtien, joten mikään helppo haaste Suomella ei ole edessään. Ranskan joukkueen pelaajalistaa voi tarkastella täältä.
Ranskan joukkueeseen on tehty nyt pieni muutos, sillä Real Betisin Nabil Fekir jää ryhmästä pois loukkaantumisen vuoksi. Hyökkäyskalusto on kuitenkin paitsi raudanluja, niin myös tarpeeksi laaja, joten päävalmentaja Didier Deschamps haki korvaajaa eri pelipaikalle.
Tehtävä ei ollut ihan helppo, sillä sekä Real Madrid että Bayern München sanoivat Deschampsille ei. Ensin Deschamps halusi kutsua mukaan Real Madridin laitapuolustaja Ferland Mendyn, mutta espanjalaisseura pyysi, että Mendy saisi toipua ja levätä koko maaottelutauon ajan.
Sen jälkeen Deschamps kääntyi Bayern Münchenin puoleen. Hän halusi ojentaa ensimmäisen maajoukkuekutsun 28-vuotiaalle Bouna Sarrille. Sarr vastasi myöntävästi ja valmistautuu jo matkaan, mutta Bayern München kieltäytyi päästämästä pelaajaansa maajoukkuetehtäviin näin lyhyellä varoitusajalla.
Koska ottelu Suomea vastaan on harjoitusottelu, eivät seurat ole velvoitettuja päästämään pelaajiaan maajoukkuetehtäviin. Ranskan seuraaviin otteluihin Portugalia ja Ruotsia vastaan pelaajat pitäisi päästää, mutta Deschamps ei selvästi halunnut asettua poikkiteloin suurseurojen kanssa.
[readmore from=Ranska]
Näinpä Fekirin korvaajaksi kutsuttiin AS Monacon 27-vuotias oikea laitapuolustaja Ruben Aguilar, jolle maajoukkuekutsu on niin ikään ensimmäinen. Se, että Deschamps valitsi Aguilarin ja harkitsi kahta muutakin oikeaa laitapuolustajaa, on sikäli vähän erikoista, että joukkueessa on jo samalle pelipaikalle sekä Bayernin Benjamin Pavard että Lyonin Léo Dubois.
Maajoukkueessa piti olla myös Lyonin Houssem Aouarin, mutta hänkin jäi pois joukkueesta jo varhaisessa vaiheessa loukkaantumisen vuoksi.
Ottelu Ranska-Suomi alkaa keskiviikkona kello 22.10.
Lähde: Get Football News France
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Calciomercato: Kapteeni jättämässä Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon
- Turkin maajoukkuepeluri jättää Dortmundin tammikuussa
- Virallista: Robin Lod vaihtaa seuraa MLS:ssä
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman