TPS:n veikkausliigakonkari lopettaa, taustalla mielenterveydellisiä syitä: ”Haluan kertoa suoraan…”
Kuva: Juha Tamminen
Tällä viikolla pelattavaan liigakarsintaan valmistautuva TPS kertoo kotisivuillaan, että 29-vuotias Juho Lähde lopettaa hienon pelaajauransa tähän kauteen. Kaikkiaan 239 ottelua Veikkausliigaa pelanneella keskikenttäpelaajalla oli TPS:n kanssa sopimus myös ensi kaudesta, mutta se on nyt purettu yhteisymmärryksessä.
Lähde pelasi Veikkausliigaa kaikkiaan 13 kaudella, ja on tehnyt uransa aikana pääsarjassa 27 maalia. Hän debytoi kasvattajaseuransa TPS:n paidassa Veikkausliigassa jo syyskuussa 2008, vain 17-vuotiaana.
TPS:n lisäksi Lähde pelasi Veikkausliigaa SJK:ssa ja VPS:ssä. Hän palasi kuuden vuoden Pohjanmaan reissultaan takaisin Turkuun täksi kaudeksi. Meriittilistalta löytyvät Veikkausliigan mestaruus SJK:ssa ja Suomen Cupin voitto TPS:ssä vuodelta 2010. Lisäksi hän voitti kahdesti jo kuopatun Liigacupin, upotettuaan kerran mestaruuden ratkaisseen rankkarin rankkarikisassa.
– Eihän sitä nuorena poikana vielä tiennyt, että huippu-urasta tulisi noin pitkä. Silloin elettiin hetkessä ja keskityttiin korkeintaan seuraavaan päivään, Lähde naurahtaa TPS:n kotisivujen uutisessa.
Uran viimeinen kausi TPS:ssä jäi Lähteeltä rikkonaiseksi. Hän on pelannut tällä kaudella vain 11 sarjaottelua.
– Onhan tämä vuosi ollut meille kaikille aika haasteellinen. Minun TPS-paluuni alkoi sillä, että ensimmäisissä treeneissä meni nilkka hajalle. Se oli huonoin mahdollinen alku uudelle kaudelle.
– Nilkka ei ole vieläkään kunnossa. Sen kanssa pystyy olemaan, eikä se haittaa pelikenttien ulkopuolista elämää. Pahimpaan korona-aikaan pystyi myös kuntouttamaan jalkaa, mutta vamma on edelleen olemassa, Lähde kertoo.
Nilkkavamman takia hankaloitunut kausi ei kuitenkaan ole ainoa lopettamispäätökseen johtanut tekijä, vaan Lähde kertoo avoimesti myös henkisen puolen vaikeuksistaan.
– Haluan kertoa suoraan, että minulla on ollut viimeisen parin vuoden aikana mielenterveydellisiä ongelmia. Esimerkiksi uniongelmat vaikuttavat kaikkeen tekemiseen, enkä ole saanut pelaajana enää parastani irti. Tämä meneillään oleva syksy on ollut kaikkein vaikeinta aikaa, Lähde tunnustaa.
– Olen harjoitellut kuitenkin viime aikoinakin välillä joukkueen mukana. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olen saanut olla joukkueen mukana. Välillä on kuitenkin ollut parempi, että olen jäänyt kokonaan pois.
Lähde pitää erittäin tärkeänä, että urheilijoiden mielenterveysasioista ja jaksamisesta on alettu puhua enemmän. Hän kehottaa esimerkiksi lukemaan HJK:n Roni Peiposen tarinan, josta Helsingin Sanomat kirjoitti heinäkuussa. 23-vuotias Peiponen lopetti uransa kesken tämän kauden.
[readmore from=Lähde-Juho]
– Olen pelien ja harjoitusten ulkopuolella rauhallinen, mutta pelaamiseen tarvitaan tietty mielentila. En usko, että sitä olisi enää löytynyt.
– Jokainen urheilija on yksilö ja ongelmat voivat olla hyvinkin erilaisia. On erittäin hyvä, että urheilijoiden mielenterveyteen, paineisiin ja jaksamiseen liittyvät asiat ovat nousseet esille. Urheilijatkin tarvitsevat myös ratkaisuja ja apua, Lähde lisää.
Lähde aikoo nyt jatkaa täysipäiväisenä opiskelijana. Hän opiskelee Vaasan yliopistossa hallintotieteitä, eikä kandidaatin tutkinnosta puutu enää paljoa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”