Tulevaisuus on nyt, Veikkausliigan päätöskierroksella juhlivat nuoret pojat: ”Mietin himassa, miten tuuletan”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan keskiviikkoisella päätöskierroksella parrasvaloihin nousi kerralla kolme vuonna 2003 syntynyttä pelaajaa. Mistään rinnalla kulkijoista tai perässä vedettävistä poikasista ei ollut kyse, vaan kaikki kolme olivat saman tien isossa roolissa joukkueissaan.
Tammikuussa 18 vuotta täyttävä Eetu Huuhtanen oli ollut Ilveksen vaihtopenkillä jo kahdeksassa veikkausliigaottelussa, mutta päätöskierroksella hän sai ensimmäistä kertaa pelivuoron, kun vieraaksi tuli Honka. Huuhtanen ei ujostellut, vaan tuuletti heti voittoa, sillä Honka kaatui komeasti 4-1.
Huuhtaselle voi olla luvassa kasvava rooli ensi kaudella, sillä Ilveksen kapteeni Mika Hilander siirtyy ensi kaudeksi Hakaan. Ilveksellä on sopimus myös nuoren Matias Riikosen kanssa, mutta Riikonen pelaa ainakin ensi kesään saakka lainalla FC Kööpenhaminan organisaatiossa.
Eetu Huuhtasen kolme vuotta vanhempi isoveli Otto edustaa HIFK:ta ja pelasi tällä kaudella niin ikään yhden Veikkausliiga-ottelun, jossa hän päästi yhden maalin. Huuhtasen maalivahtiveljekset ovat siis veikkausliigatilastoissaan tismalleen tasoissa.
Pelataan upeaa #veikkausliiga-kierrosta B-nuori-ikäisten 2003 syntyneiden suomalaispelaajien kannalta. Maksim Stjopin ensi kertaa Ilveksen avauksessa ja heti kaksi maalia. Eetu Huuhtanen debytoi Ilveksen maalilla & Honka kaatumassa. Niklas Pyyhtiä teki TPS:lle upean johtomaalin.
”Maksim Stjopin, kun lähdit tähän iltaan pelaamaan, niin mitä sulla oli mielessä?”
Maksim: ”No mä mietin himassa, mitä tuuletuksia mä teen ku mä teen maalin”
Maksim


#ilves #keltavihreä #veikkausliiga
Maksim: ”No mä mietin himassa, mitä tuuletuksia mä teen ku mä teen maalin”
Maksim
#ilves #keltavihreä #veikkausliiga
Oho! TPS:n Latosen ja Pyyhtiän pikamaalit siirsivät ratkaisuthetket runkosarjan viimeisille minuuteille! #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3725599
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Egyptin tie vie neljännesvälieriin – Australian uhkapeli laukesi silmille
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-fiaskosta huolimatta Hollanti teki kisahistoriaa
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi


