Uskomatonta tulitusta! Erling Håland ihan eri maalitahdissa kuin Mestarien liigan kaikkien aikojen maalitykit
Kuva: Getty Images
Erling Braut Håland ei lakkaa yllättämästä.
Vasta 20-vuotias norjalaishyökkääjä takoi taas kaksi maalia, kun Borussia Dortmund kaatoi Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa Club Bruggen lukemin 3-0.
Håland nosti tämän kauden Mestarien liigan maalimääränsä jo kuuteen. Kaiken kaikkiaan kärkimies on paukuttanut 12 pelaamassaan Mestarien liiga -ottelussa huimat 16 täysosumaa. Se on tahti, jollaista ei ole nähty.
Kilpailun kaikkien aikojen maalitilastossa Hålandilla on luonnollisesti vielä matkaa kärkisijoihin. Cristiano Ronaldo viimeisteli tiistaina yhden maalin ja nosti kokonaissaldonsa jo 131:een.
Voidaan kuitenkin sanoa, että Hålandin maalitahti on ollut sellainen, että tätä vauhtia hän on aikanaan kärkikahinoissa mukana.
Esimerkiksi Ronaldo teki ensimmäisessä 12 Mestarien liigan ottelussaan tasan nolla maalia. Kaikkien aikojen maalitilaston kakkosmies Lionel Messi (118 maalia) teki samassa ajassa kaksi osumaa. Robert Lewandowski (yhteensä 70 maalia) osui viisi ja Raúl (71) sekä Karim Benzema (67) kahdeksan kertaa.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Haaland: 16 goles en sus 12 primeros partidos de Liga de Campeones.
Goles de los 5 máximos goleadores del torneo en sus 12 primeros partidos:
0 Cristiano
2 Messi
8 Raúl
5 Lewandowski
8 Benzema
Goles de los 5 máximos goleadores del torneo en sus 12 primeros partidos:
0 Cristiano
2 Messi
8 Raúl
5 Lewandowski
8 Benzema

- Erling Braut Hålandin ennätysten tehtailu jatkuu – jätti jo brassi-Ronaldonkin taakseen
- Erling Hålandin hurja vire Mestarien liigassa sai jatkoa – PSG nappasi elintärkeän voiton
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa