Bayernin tähtihankinta komennettiin huippuottelussa ensin kentälle ja sitten takaisin penkille – ”Ei ollut muuta vaihtoehtoa”

Bayern Münchenin laitahyökkääjällä Leroy Sanélla oli lauantaina turhauttava ottelu Bundesliigassa Bayer Leverkusenia vastaan.
Saksan maajoukkuelaituri vaihdettiin viheriölle 32. minuutilla Kingsley Comanin loukkaannuttua, mutta päävalmentaja Hans-Dieter Flick käskytti Sanen, 24, takaisin vaihtopenkille 68. minuutilla.
Sané on yksi Bayern Münchenin historian kalleimmista hankinnoista. Hän siirtyi seuraan viime kesänä Manchester Citystä 45 miljoonalla eurolla, mutta hän ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa müncheniläisten pelaavassa kokoonpanossa. Tämän kauden Bundesliigassa hän on päässyt avaukseen viidesti.
Flick vakuutti lauantain ottelun jälkeen, että Sanén tuplavaihto johtui taktisista syistä.
– Se ei ollut rangaistus. Minun oli tehtävä vaihto, ja vaihtoehdot olivat Thomas Müller, Serge Gnabry tai Leroy, kommentoi Flick Goalin mukaan.
– Kun me teemme vaihtoja, meidän on tehtävä niitä järkevästi. Thomas Müller on korvaamaton systeemissämme ja Serge Gnabry paransi pelaamistaan toisella jaksolla. Siksi vaihdoin Leroy Sanén pois.
– Meidän oli reagoitava niin, koska ei ollut muuta vaihtoehtoa.
– Joukkueen menestys menee yksilöiden edelle. Me tuemme Leroyta kaikin mahdollisin keinoin.
Sané vaikutti turhautuneelta tullessaan takaisin vaihtoon, mutta hän kommentoi tapausta tyynesti Bildille.
– Vaihto tuli yllätyksenä minulle. En ole ennen kokenut tuollaista, mutta tuollaista tapahtuu toisinaan. Joukkue oli tukenani heti loppuvihellyksen jälkeen, ja me kaikki olimme iloisia kolmesta pisteestä, sanoi Sané 2-1-voiton jälkeen.
Bayernin urheilutoimenjohtaja Hasan Salihamidžić puolusti Sanéa muistuttamalla, että saksalaislaiturilta meni käytännössä koko viime kausi sivu suun vakavan polvivamman takia.
– Tämä kaveri todella on huippupelaaja. Hän oli loukkaantuneena pitkään. Myös hän odottaa enemmän itseltään.
– Joukkue auttaa häntä siinä. Olen varma hänestä ja uskon häneen täysin. Hänellä on ominaisuuksia, joita hän toivottavasti esittelee meille ensi vuoden ensimmäisessä pelissä.
Bundesliiga siirtyy tämän viikonlopun jälkeen parin viikon talvitauolle. Bayern nousi lauantain voiton myötä Leverkusenin ohi sarjan piikkipaikalle.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan