Juventuksen avainpelaajan jatkosopimusneuvottelut eivät etene – pettyi median uutisointiin: ”Yrittävät kääntää fanit minua vastaan”
Kuva: Getty Images
Paulo Dybalan nykyinen sopimus Juventuksen kanssa päättyy ensi kauden jälkeen, eli kesällä 2022.
Viisi ja puoli vuotta sitten Palermosta Juventukseen siirtyneen Dybalan alkukausi on ollut vaikea. 12 ottelussa on syntynyt kaksi maalia ja syöttötili on vielä avaamatta. Dybala onnistui maalinteossa sunnuntaisessa Genoa-kamppailussa.
Dybala on ollut aktiivisesti siirtohuhuissa jo usean vuoden ajan, sillä argentiinalaistaiturin peliesitykset Juventuksessa eivät ole olleet tasaisia.
Dybala kertoi, että hänen agenttinsa oli ollut Torinossa muutaman viikon ajan, mutta Juventus ei ottanut häneen yhteyttä, joten osapuolet eivät neuvotelleet jatkosopimuksesta.
– Sopimuksesta on sanottu niin paljon valheellisia asioita, että minun on puututtava tähän. Agenttini oli täällä Torinossa muutaman viikon ajan, mutta Juventus ei ottanut häneen yhteyttä. Olen pettynyt kuullessani puhetta rahasummista.
– Olisi parempi asia, jos voisimme sanoa, miten asiat todellisuudessa on, koska nyt faneja yritetään käännyttää minua vastaan.
Dybala haluaisi jatkaa uraansa Juventuksessa.
– Rakastan tätä seuraa ja olen aina sanonut haluavani jäädä tänne. Suhteeni kannattajien kanssa on hyvä. Olen hyvin lojaali Juventukselle ja ihmiset tietävät sen.
Lähde: Sky Sport Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan