KuPS nappasi tutun puolustajan mestari-HJK:sta – latoi heti seuran kivenkovat tavoitteet pöytään
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura on tehnyt kahden vuoden sopimuksen puolustaja Henri Toivomäen kanssa. Toivomäki, 29, siirtyy Kuopioon ilmaisella siirrolla HJK:sta, sillä miehen sopimus hallitsevan mestarin kanssa päättyi viime kauteen.
Toivomäki on KuPS:lle tuttu mies, sillä hän pelasi Kuopiossa ennen siirtymistään HJK:hon. Toivomäki pelasi kauden 2018 KuPS:n riveissä, jonka jälkeen tie vei Helsinkiin. Viime kaudella Toivomäki pelasi HJK:n riveissä vain 11 ottelussa yhteensä 440 minuuttia.
– Mahtavaa päästä uudistuvan joukkueen kanssa rakentamaan uutta aikakautta KuPS:ssa. Kuopiossa on tehty hienoa työtä viime vuosien aikana, ja haluan olla osaltani auttamassa joukkuetta pärjäämään myös tulevaisuudessa. Joukkue on uudistunut valmennusta myöten ja on hienoa päästä pelaamaan Simo Valakarin alaisuudessa, Toivomäki kertoi seuran nettisivuilla.
KuPS sijoittui viime kaudella Arne Arlandsenin johdolla kolmanneksi. Toivomäen mukaan KuPS pelaa ensi kaudella Valakarin alaisuudessa heti isoista asioista. Tavoitteet on asetettu korkealle.
– Koen kehittyväni edelleen jalkapalloilijana ja haluan kehittyä entistä enemmän. Tavoitteeni KuPS:ssa on saavuttaa joukkueena mahdollisimman paljon. Tavoittelemme mestaruutta sekä Veikkausliigassa, että Suomen Cupissa. Ennen kaikkea haluan nauttia pelaamisesta täällä, Toivomäki avasi.
Toivomäki tuo Kuopioon myös rutkasti kokemusta ulkomailta. Puolustaja on urallaan edustanut hollantilaisen Ajaxin, italialaisen Atalantan, hollantilaisen Almere Cityn sekä norjalaisen Sarpsborgin organisaatioita. Toivomäki lähti ulkomaille FC Lahdesta vuonna 2010.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
