Diego Maradonan poismeno herätti suuria tunteita ympäri maaliman marraskuun lopulla. Myös Suomessa legendan kuolema herätti muistot pintaan. Tero Hyttinen, 45, kertoi SuomiFutis-sivustolle, miten Maradona teki itäsuomalaisen nuoren pojan varsin onnelliseksi reilu 30 vuotta sitten.

Maradona oli 1980-luvulla maailman paras jalkapalloilija. Argentiinalaistähti nosti Napolin kukoistukseen ja johdatti Argentiinan MM-kultaan vuonna 1986. Nämä taianomaiset näytöt oli myös noteerattu Itä-Suomessa.

Kysyimme Suomen suurimmassa jalkapalloaiheisessa Facebook-ryhmässä, Jalkapallon olohuoneessa, muistoja Maradonasta poismenon yhteydessä. Hyttinen kommentoi suru-uutisen vieneen muistot nuoruuteen ja lapsuuteen. Kommentin mukana oli kuva (ks. alempaa) postikortista, jossa komeili itse Maradona. Kortti oli omistettu Terolle, ja mukana oli supertähden nimikirjoitus. Tuon kortin tarina oli syytä selvittää tarkemmin.

1980-luvulla kansainvälisen jalkapallon seuraaminen oli hyvin erilaista kuin tänä päivänä. Nykyään pelejä televisioidaan enemmän kuin niitä ehditään katsomaan. Tarjontaa on valtavasti. 80-luvulla kuudesluokkalainen Hyttinen seurasi ystävänsä kanssa kansainvälistä futista niin paljon kuin se vain oli mahdollista.

– Päällimmäisenä mieleen tulevat Meksikon vuoden 1986 MM-kisat ja vuoden 1988 EM-kisat. Koska suomalaisia esikuvia ei tuolloin juurikaan eurooppalaisissa sarjoissa pelannut, lienee kiinnostus ohjautunut arvokisojen kautta maailman tähtiin. Myös lauantaiset Englannin liigan lähetykset ovat miltei elävänä mielessä, Hyttinen kertoo SuomiFutis-sivustolle.

Yksi tapa seurata maailman tähtiä ja päästä hieman lähemmäksi idoleitaan oli lähettää pelaajille fanipostia. Sosiaalisen median myötä tämä perinne on oikeastaan kokonaan kuollut sukupuuttoon. Tänä päivänä idolit löytyvät parin klikkauksen päästä esimerkiksi Instagramista, jossa heille voi lähettää suoraan viestiä. 1980-luvulla fanitus oli astetta vaativampaa. Ensimmäinen askel oli löytää pelaajan postiosoite.

– Todennäköisesti osoitteita etsittiin ulkomaisista jalkapallolehdistä, joita hankittiin aina, kun niitä oli saatavilla. Saattoi osoitteita olla jopa Suosikissa, mutta en usko, että Futari-lehdestä niitä löytyi.

Sen jälkeen koulunpenkillä käytetyt tunnit vietiin toden teolla käytäntöön.

– Sitten vaan peruskoulussa siihen mennessä opitulla englannilla kirjettä kirjoittamaan. Kirjeessä kerrottiin vähän itsestä ja innostuksesta kyseistä pelaajaa kohtaan. Sitten ei muuta kuin kirje postiin ja odottelemaan, Hyttinen avaa.

Näin Hyttinen toimi myös Maradonan kirjeen kohdalla. Hyttinen kirjoitti tavalliseen tapaan kirjeen Maradonalle vuonna 1988 ollessaan 12-vuotias. Samanlaisia kirjeitä oli lähetetty monelle muullekin. Vastauksia Hyttinen sai muun muassa Gary Linekeriltä, Marco van Bastenilta, Gianluca Viallilta sekä John Barnesilta. Näiltä kaikilta Hyttinen sai paluupostissa kortin nimikirjoituksella varustettuna.

Nykypäivän maailmantähdet pyrkivät vastaamaan kannattajilleen sosiaalisessa mediassa. Vastaus voi tulla samana päivänäkin, jos oikein hyvin käy. Toisaalta supertähdet saavat niin paljon yhteydenottoja, ettei kaikkiin viesteihin varmastikaan ole mahdollista vastata. 1980-luvulla vastausta saattoi joutua odottamaan pitkään.

Jokainen kerta, kun ulkomailta oli tullut postia, Hyttisen sydän pomppasi kurkkuun.

– Kyllä jännitys kasvoi suureksi, kun postiluukusta pamahti kirje ulkomailta. Sitä mietti, että kukahan minulle on vastannut, Hyttinen muistelee.

Sitten se tapahtui. Postilaatikosta kolahti kirje Diego Maradonalta, supertähdeltä ja maailman parhaalta jalkapalloilijalta. Maradona oli lähettänyt kortin Hyttiselle. Kortissa oli Maradonan kuva, nimikirjoitus ja se oli nimenomaan osoitettu Hyttiselle, mikä oli poikkeuksellista.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

”Terolle rakkaudella, Diego Maradona”. Kuva: Tero Hyttinen.

– Tämä legendaksi muodostunut jalkapalloilija on siis todennäköisesti, tai ehkä ainakin hyvällä tuurilla sattunut lukemaan juuri minun kirjoittamani kirjeen ja vastannut siihen henkilökohtaisesti. Tuo olikin ainoa vastaus, jossa tervehdys on kirjoitettu suoraan minulle osoitettuna. Muissa oli yleensä pelkkä nimikirjoitus, Hyttinen kertoo.

[readmore from=maradona-diego]

Maradona menehtyi 25. marraskuuta. Legendan kuolema nosti Hyttisen tunteet pintaan. Maradona oli yksi niistä pelaajista, jotka herättivät nuoren Hyttisen innostuksen jalkapalloa kohtaan. Hyttisen oma jalkapalloura kesti ”parisenkymmentä vuotta Suomen alasarjoissa”. Jalkapallolla on yhä iso rooli Hyttisen elämässä.

– Innostus jalkapalloon on säilynyt vahvana. Edelleen tulee seurattua melko paljon eurooppalaista jalkapalloa, erityisesti Englannin Valioliigaa ja Huuhkajien sekä Helmarien edesottamuksia. Tietysti myös nykyisen kotikaupunkini mies- ja naisjoukkueiden pelejä. JIPPO pelasikin loistokauden ja nousi miesten ykköseen, FC Hertalle kävi huonommin ja putosivat naisissa ykkösestä, Hyttinen luettelee Joensuun jalkapalloylpeyksien kauden 2020 annin.

Maradonan lähettämä postikortti nosti myös muistot pintaan. Jalkapallo on tuonut Hyttiselle useita rakkaita muistoja ja tärkeitä ihmissuhteita.

– Tämä tarinointi ja jutustelu on kyllä pistänyt enemmänkin muistelemaan omia jalkapallovuosia. Varsinkin sitä hyvää porukkaa ja kavereita, joista osan kanssa vielä nykyäänkin tulee oltua melko säännöllisesti yhteydessä, Hyttinen kertoo.

LUE MYÖS: