Lähde: Internazionalelle loistavia uutisia – haluttu hyökkääjä allekirjoittamassa jatkosopimuksen
Kuva: Getty Images
Internazionale ja Lautaro Martínez ovat allekirjoittamassa tuota pikaa uuden jatkosopimuksen, kertoo Tuttomercatoweb.
Lähteen mukaan Lautaron uusi sopimus kestää kesään 2024 saakka. Aiempi sopimus olisi päättynyt vuotta aiemmin.
Uuteen sopimukseen jää tiettävästi nykyinen 111 miljoonan euron arvoinen ulosostopykälä, joka on aktivoitavissa heinäkuun ensimmäisen kahden viikon ajan.
Inter nostaa jatkosopimuksen yhteydessä 23-vuotiaan Lautaron palkkaa nykyistä korkeammaksi. Lautaro kuuluu joukkueen parhaiten palkattujen pelaajien joukkoon.
Argentiinalaiskärki on iskenyt tällä kaudella yhdeksän maalia Serie A:ssa. Romelu Lukaku on joukkueen paras maalintekijä 12 osumallaan.
Lautaro saapui Racingista Interiin kesällä 2018 noin 25 miljoonan euron siirtosummalla.
LUE MYÖS:
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”