Ykkösen otteluohjelma julki: Yöttömän yön spektaakkeli ei mahtunut kalenteriin – Tim Sparv vinkkasi heti toisesta huippupelistä
Kuva: Juha Tamminen
Miesten Ykkösen kauden 2021 otteluohjelma julkistettiin tänään, keskiviikkona, yhdessä Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kanssa.
Uusi kausi potkaistaan käyntiin 17. huhtikuuta 2021 kolmen ottelun voimin. Kaikki kolme Kakkosesta noussutta seuraa pääsevät silloin saman tien vauhtiin.
Klubi 04 isännöi Veikkausliigasta pudonnutta RoPSia, kun PK-35 matkustaa VPS:n vieraaksi ja JIPPO kohtaa KPV:n Kokkolassa.
Kaksinkertaisen runkosarjan viimeiset ottelut pelataan elokuun lopussa (28.8), eli kesän EM-kisat menevät myös Ykkösen päälle. Jatkosarjojen otteluohjelmat julkaistaan runkosarjan päättymisen jälkeen.
Runkosarjan päätteeksi joukkueet jakaantuvat Ylempään jatkosarjaan (sijoille 1.–6. sijoittuneet) ja Alempaan jatkosarjaan (sijoille 7.-12. sijoittuneet). Kummassakin pelataan yksinkertainen sarja.
Monien harmiksi kesän yöttömän yön ottelu – konsepti, joka on herättänyt huomiota ulkomaita myöten – jää tänä vuonna väliin EM-kisojen takia.
– Yöttömän yön ottelua yritettiin saada mahtumaan kalenteriin, mutta jalkapallon EM-kisat puskivat väliin. Keksitään jotain muuta, kertoi RoPS Twitterissä.
Ykkösen otteluohjelma on julkaistu! Näin pelaa RoPS runkosarjassa kaudella 2021. Tuttu tapa: Kaksinkertainen runkosarja ja yksinkertainen loppusarja.
Yöttömän yön ottelua yritettiin saada mahtumaan kalenteriin, mutta jalkapallon EM-kisat puskivat väliin. Keksitään jotain muuta.
Yöttömän yön ottelua yritettiin saada mahtumaan kalenteriin, mutta jalkapallon EM-kisat puskivat väliin. Keksitään jotain muuta.
#Ykkönen alkaa 17.4.!
Pudottelemme kevään mittaan menovinkkejä Ykkösen kaudelle - ensimmäisen antaa #Huuhkajat-kapteeni @TimSparv. Pistä päivät kalenteriin!
Koko otteluohjelma
palloliitto.fi/miesten-ykkone…
Pudottelemme kevään mittaan menovinkkejä Ykkösen kaudelle - ensimmäisen antaa #Huuhkajat-kapteeni @TimSparv. Pistä päivät kalenteriin!
Koko otteluohjelma
palloliitto.fi/miesten-ykkone…
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”