Barcelonalle karmea tappio – näin päävalmentaja selitteli: ”Se olisi hullua”
Kuva: Getty Images
Barcelonan päävalmentajan Ronald Koemanin mielestä on ”hullua” ehdottaa, että hänen pitäisi harkita eroa tiistain kotitappion jälkeen.
PSG nuiji katalonialaiset 4–1-lukemin Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa. Tappion myötä alkaa näyttää siltä, että Barcelona jää tälläkin kaudella ilman pokaalia.
– Jos olisin ihminen, joka tulee onnelliseksi voiton hetkellä ja sitten tällaisen tuloksen jälkeen sanoisin, ettei minulla ole intohimoa jatkaa, se olisi hullua, Koeman kommentoi ESPN:n mukaan.
– Tiedän, missä olen ja mitä meidän on muutettava. Yritämme. Emme ole vielä tien lopussa, olemme puolivälissä.
Aiempina vuosina Barcelona on kärsinyt karuja eurotappioita Romalle, Liverpoolille ja Bayern Münchenille. Koemanin mukaan seuran odotuksia on ehkä syytä muuttaa.
– Aina on pyrittävä voittamaan kaikki, mutta meidän on tunnustettava, että olemme tietyillä alueilla vajavaisia. Olen sanonut monta kertaa, että olemme oikealla tiellä, mutta meiltä puuttuu asioita. (Sergino) Dest on 20-vuotias – hän on parempi neljän vuoden päästä. Pedri on jo tuossa iässä loistava, mutta viiden vuoden kuluttua hän on parempi kuin yksikään PSG:n keskikenttäpelaaja.
Koeman arvioi, että Barcelona pystyy puolustamaan paremmin ja olemaan aggressiivisempi. Se on nyt työn alla.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”