Meksikolaisjätti ylsi ennennäkemättömään yllätykseen seurajoukkueiden MM-turnauksessa
Kuva: Getty Images
Meksikolainen Tigres teki sunnuntaina historiaa, kun se voitti brasilialaisen Palmeirasin 1-0 André-Pierre Gignacin pilkkumaalilla seurajoukkueiden MM-turnauksen välierässä.
Siitä tuli tuloksen myötä ensimmäinen CONCACAF:n (Pohjois-Amerikan, Keski-Amerikan ja Karibian alueen jalkapalloliitto) edustaja, joka on yltänyt kyseisessä turnauksessa loppuotteluun saakka.
Tigresin finaalivastustaja selviää tänään maanantaina saksalaisen Bayern Münchenin ja egyptiläisen Al Ahlyn kohtaamisessa.
Vuodesta 2000 lähtien pelattua seurajoukkueiden MM-turnausta kisataan parhaillaan 17. kertaa. Mestaruuksista 12 on mennyt Eurooppaan ja neljä Etelä-Amerikkaan. Afrikan ja Aasian maanosaliitoista on selvinnyt joukkue loppuotteluun yhteensä neljästi, muttei vielä kertaakaan voittoon asti.
Turnauksessa kohtaavat maanosaliittojen Mestarien liigojen voittajat sekä järjestäjämaan liigamestari. Euroopan ja Etelä-Amerikan edustajat hyppäävät mukaan vasta välierävaiheessa, joten ne voivat saavuttaa pokaalin jo kahden ottelun jälkeen.
Tigresin päävalmentaja Ricardo Ferretti iloitsi joukkueensa historiallisesta saavutuksesta välierävoiton jälkeen, mutta sanoi, ettei aio juhlia, ellei mestaruutta tule
– Vielä on yksi, kaikista tärkein peli jäljellä. Me tiedämme, kuinka hyvä joukkue sieltä on tulossa vastaan, sanoi Ferretti Goalin mukaan.
Häneltä kysyttiin, uskooko hän muiden meksikolaisseurojen fanien kannattavan Tigresiä finaalissa.
– Ihmisillä on oikeus kannustaa tai olla kannustamatta, haluta tai olla haluamatta, toivoa tai olla toivomatta. Se on heidän oikeutensa.
– Minä toivon aina parasta meksikolaisille joukkueille niiden osallistuessa johonkin, koska sellainen olen ihmisenä. En halua olla ilkeämielinen. Mutta ihmisillä on oikeus olla, mitä he haluavat. Jos he eivät halua kannustaa [meitä], niin se ei ole ongelma.
Qatarissa järjestettävän turnauksen finaali ja pronssiottelu pelataan ensi torstaina. Kaikki ottelut näytetään suorana C Morella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
