Radio Voima: Jari Litmanen lupaa pelata vielä yhden ottelun, mutta ehto on kova
Kuva: Juha Tamminen
Ylihuomenna lauantaina vietetään suomalaisen jalkapalloilun merkkipäivää. Tuolloin maamme kaikkien aikojen menestyksekkäin jalkapalloilija Jari Litmanen täyttää 50 vuotta.
”Litti” on edelleen sekä Suomen A-maajoukkueessa eniten otteluita (137) pelannut että eniten maaleja (32) tehnyt pelaaja. Hän pelasi maajoukkueessa globaalistikin erittäin poikkeuksellisesti – ja luultavasti edelleen ainutlaatuisestikin – peräti neljällä eri vuosikymmenellä. Ura maajoukkueessa alkoi lokakuussa 1989 Trinidad & Tobagoa vastaan ja päättyi marraskuussa 2010 Helsingissä San Marinoa vastaan. Litmanen teki rankkarista maajoukkueuransa viimeisen maalin 8-0-voittoon päättyneessä EM-karsintaottelussa.
Litmanen itse tai Huuhkajien fanit eivät kuitenkaan tienneet, että tuo ottelu jäisi pitkäaikaisen kapteenin viimeiseksi Suomen paidassa. Jäähyväisottelua ei tapahtunut myöskään seurajoukkuetasolla, kun kausi 2011 HJK:ssa jäi kesken loukkaantumisen vuoksi. Niinpä viralliset hyvästit faneille ja pelikavereille ovat edelleen heittämättä, mutta kenties sellaiset vielä nähdään?
Radio Voimaan Litmasta haastatellut Matti Eve ehdottaa, että kasvattajaseura Reippaan päävalmentaja Tommi Kautonen heittäisi tulevana kesänä Kakkosessa Litmasen vielä kerran kentälle, mieluiten selässään numero 17. Vaikuttaahan Litmanen itsekin tällä kaudella Reippaan taustajoukoissa.
Näin ”Kuningas” vastasi ehdotukseen:
– Jos me tässä lyödään kättä päälle puhelimen välityksellä, niin uudistelulla Kisapuiston stadionilla mä lupaan pelata jäähyväisottelun, Litmanen vastasi puhelimitse nykyisestä asuinpaikastaan Tallinnasta.
– Matkan varrella useampikin ihminen on kysynyt, olisiko jäähyväisottelua mahdollista järjestää. En ole sitä itse miettinyt monestakaan syystä. Enhän minä ole vielä oikeasti lopettanut, vaan olen käynyt vuosien ajan tasaisin väliajoin pelaamassa milloin mitäkin näytösotteluita tai jotain turnausta.
– Viimeiseen vuoteen ei ole mitään missään järjestetty koronan takia, enkä itsekään ole ollut (sairastamani) koronan takia pelikunnossa. Esimerkiksi Wesley Sneijderin jäähyväisottelu siirrettiin viime kesältä tulevaan kesään. Nyt on kysymysmerkki, pystytäänkö sitä tänä kesänäkään pelaamaan.
Koska näytösotteluita on järjestynyt niin Ajaxin kuin Barcelonankin legendojen kautta, sanoo Litmanen olleensa koko ajan ”henkisesti yhä omalla peliurallaan”, vaikka ammattilaisura päättyikin jo vajaat kymmenen vuotta sitten. Pelaamisesta Litmanen on silti nauttinut edelleen.
[readmore from=Litmanen-Jari]
Litmanen aloitti uransa juuri Kisapuiston nurmella, joten ehto jäähyväisottelulle olisi se, että Kisapuisto pantaisiin remontin kautta edustukselliseen kuntoon.
– Jos tässä ajatellaan tilannetta toisinpäin, että peliura pitäisi lopettaa, niin sittenhän se minun tapauksessani tarkoittaisi, että sen jälkeen ei enää yhtään kertaa laiteta kenkää jalkaan. Sinänsä sitä (jäähyväisottelua) on vaikea luvata.
Radio Voiman haastattelun pääsee kuuntelemaan Spotifyn kautta täältä tai suoraan kanavan sivuilta tätä kautta.
LUE MYÖS:
IL: Koronan viime keväänä sairastanut Jari Litmanen myönsi karun totuuden voinnistaan
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä