HJK:n hyökkäyspäähän uusi pelaaja – tehtaillut tehoja toisella puolella maapalloa
Kuva: Getty Images
Helsingin Jalkapalloklubi ja laitahyökkääjä Logan Rogerson ovat solmineet sopimuksen kaudesta 2021. Sopimuksessa on lisäksi kahden vuoden optio.
Uusiseelantilainen Rogerson, 22, edusti viimeksi kotimaansa pääsarjaseuraa Auckland Cityä, jonka riveissä hän pelasi 29 ottelua tehden niissä yhteensä 11 maalia ja syöttäen 14. Hän on myös kipparoinut Uuden-Seelannin alle 23-vuotiaiden maajoukkuetta ja esiintynyt muutaman kerran A-maajoukkuetasolla.
Rogerson käväisi Euroopassa jo kaudella 2018-19, jonka ajan hän edusti saksalaista FC Carl Zeiss Jenaa, mutta hän kärsi loukkaantumisista ja esiintyi lähinnä seuran kakkosjoukkueessa.
Auckland City julkisti Rogersonin siirron nimeämättömään eurooppalaisseuraan jo aiemmin tällä viikolla.
– Olen tuntenut Loganin siitä asti, kun hän oli 15-vuotias, ja hän on ehdottomasti ansainnut mahdollisuuden testata itseään korkeammalla tasolla, kommentoi joukkueen päävalmentaja Jose Figueira.
”HJK:n scoutingtiimin perusteellisen pelidataan perustuvan taustatyön myötä löytyi pelaaja, jonka ominaisuudet ovat lähellä aiemmin samasta suunnasta Klubiin saapuneen David Brownen kanssa. Myös sama yhteistyötaho auttoi siirron toteutumisessa”, kertoo HJK tiedotteessaan.
– Logan on juoksuvoimainen ja teknisesti taitava laitapelaaja, joka tuo leveyttä laituriosastolle. Hän saapuu meille erilaisesta toimintaympäristöstä, joten sopeutumiseen pitää antaa tietysti aikaa. Parhaimillaan hän pystyy tuottamaan paljon joukkuetta auttavia pelitekoja etenin hyökkäyskolmanneksella, joten olemme luottavaisia tulevan suhteen, kommentoi HJK:n urheilu- ja kehitysjohtaja Miika Takkula.
– On pitkä matka Uudesta-Seelannista Helsinkiin, mutta olen erittäin iloinen, että olen täällä tässä kauniissa kaupungissa. HJK on menestyksekäs seura, jolla on hieno historia. Aion tehdä parhaani, jotta voitamme lisää pokaaleja. Odotan myös innoissani, että pääsen pelaamaan seuran kannattajien eteen heti, kun se on turvallisesti mahdollista, sanoo Rogerson.
Logan Rogerson tuo leveyttä HJK:n laitapelaamiseen.
#HJK #Helsinki #Veikkausliiga #OnVainYksiKlubi #hjkhelsinki
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”